Avausottelusta kolme pistettä

 – Superpesis, Yleinen

Julkaistu 15.5.2014 Odotettu sarja-avaus Vuokatissa päästiin pelaamaan vaikka aamulla Sotkamon suunnalta tihkui kuvia lumisesta maasta eikä säätiedotuskaan luvannut hellekelejä. Jo alkuverryttelyssä alkoi kuitenkin taivas seljetä ja aurinkokin pilkahteli ja vaikka +4 astetta ei ihanteellinen pelikeli olekaan niin peli käynnistyi lämpimissä merkeissä.Vuokatti aloitti pelin sisältä ja menikin heti ensimmäisessä vuorossa 1-0 johtoon Riikka Karppisen upealla 2-jatke […]

Julkaistu

15.5.2014

Odotettu sarja-avaus Vuokatissa päästiin pelaamaan vaikka aamulla Sotkamon suunnalta tihkui kuvia lumisesta maasta eikä säätiedotuskaan luvannut hellekelejä. Jo alkuverryttelyssä alkoi kuitenkin taivas seljetä ja aurinkokin pilkahteli ja vaikka +4 astetta ei ihanteellinen pelikeli olekaan niin peli käynnistyi lämpimissä merkeissä.Vuokatti aloitti pelin sisältä ja menikin heti ensimmäisessä vuorossa 1-0 johtoon Riikka Karppisen upealla 2-jatke lyönnillä. Tasoittavalla Kirittäret kuitenkin kuittasi tasoituksen Mantereen kotiuttaessa Nuutisen. Samalla Mantere löi uransa ensimmäisen juoksun superpesisurallaan. Vuokatti nousi vielä omalla vuorollaan 2-1 johtoon Saastamoisen lyönnillä, mutta tämän jälkeen jakso oli Kirittärien. Toisen tasoittavalla ensin Nuutinen kotiutti kärkenä pelanneen Haapamäen. Tämän jälkeen Tolonen löi Kolehmaisen kotiin, Nieminen kotiutti Hukan, Mantere toistamiseen Nuutisen ja Valkeejärvi myös ensimmäisellä superin lyödyllään Niemisen. Taululla komeili tämän jälkeen numerot 2-6 ja näissä lukemissa siirryttiin tauolle.Toinen jakso alkoi Kirittäriltä vahvasti. Jo ensimmäisessä vuorossa Tolonen löi Urpelaisen kotiin ja sama pari oli asialla seuraavassa vuorossa. 2-0 tilanteessa lyömään asteli Raumalta täksi kaudeksi Jyväskylään siirtynyt Nieminen, joka tykitti kakkospuolelta pallon maisemiin kunnarin arvoisesti. Samalla kunnari oli Niemisen superpesisuran ensimmäinen, muttei varmastikaan viimeinen. Numeroita kaunisteltiin vielä Nuutisen, Mantereen ja Valkeejärven lyödessä ja Haapamäen, Hukan ja Kolehmaisen tuodessa.Viimeisen tasoittavalla Vuokatti teki vielä kaksi juoksua, mutta tämän lähemmäksi kotijoukkue ei enää päässyt ja Kirittäret juhlivat avausvoittoa. Palkintoraati arvosti kakkospalkinnon saajaksi Hukan ja ykköspalkinnon pokkasi Nieminen. Kolmen pisteen kera joukkue lähti kotimatkalle ja alkutahdit kaudelle on saatu. Sunnuntaina Kirittäret suuntaavat Itä-Suomeen Viinijärven vieraaksi ja tämän jälkeen päästään jo toivottavasti tosi toimiin uusitulle Hippokselle. Onnittelut vielä uransa ensimmäisessä ottelussa juoksuja lyöneille Mantereelle ja Valkeejärvelle sekä ensimmäisestä kunnarista Niemiselle! Ottelun pöytäkirja nähtävissä täällä.

Viimeaikaisia uutisia