Kirittärien Fanikatsomo haastatteli Laura Toikkasta

Julkaistu 07.04.2021

Kirittärien Fanikatsomon haastatteluvuorossa on etukentän kovakätinen Laura Toikkanen.

Laura Toikkasen päätä ei palele ’pelkääjän paikalla’ – pitkäjänteinen harjoittelu vienyt fysiikkaa ja nopeusominaisuuksia eteenpäin

On se hirveä paikka pelata. Jos joku lajia ymmärtämätön katselee noita etukentän huimapäitä, jotka odottavat alle 10 m päässä parhaimmillaan yli 150 km/h lähtevää lyöntiä, niin kyllä siinä joku voisi ajatella, että onkohan noilla nyt ihan varmasti kaikki muumit kotona. Lajia tarkemmin seuraavilta tulee tismalleen samasta syystä syvä kunnioitus näitä pelaajia kohtaan. Kyllä näillä ’pelkääjän paikalle’ sijoittuvilla pesisjoukkueen gladiaattoreilla pitää reaktiokyky olla kuin vikkelimmällä kalkkarokäärmeellä – pallo on kohdalla n. 0,3 sekuntia lyönnistä. Ota siinä nyt sitten vielä koppi ja polta etenijä! Pakkohan siinä etukentällä tietty jonkun on olla, mutta ei varmaan sovi tuo pelipaikka ihan kaikille. Ei ole pelkääjän paikka.

Laura ’Muikku’ Toikkanen on uinut viimeisen kolmen kauden aikana jo moneen kertaan fanien sydämiin taiturimaisilla etukentän suorituksillaan. Muikku taikoo paloja lähes ottamattomista paikoista ottamalla pallon paljaaseen käteen ja heittämällä alakautta polttoheiton syöksymällä. Viime kesän komein ulkopelisuoritus yhdessä Venla Karttusen kanssa, josta alempana enemmän. Tämän kirjoittajan mielestä Muikku on kyllä sarjan kolmen parhaan etukenttäpelaajan joukossa. Viime kesänä parhaan kautensa pelannut liimanäppi olisi todennäköisesti ottanut sen ensimmäisen Itä-lännen meriittilistalleen, mutta sen vei korona.

Jotain marjukkaurpelaismaista tässä savolaisnaisessa on, tulee väistämättä mieleen: huumorinainen, äärimmäisen tärkeä pelaaja joukkueelleen, vaatimaton huippu-urheilija ja väsymätön puurtaja, joka pelaa ennen kaikkea joukkueelle ja antaa pelisuoritusten puhua enemmän kuin itse. Huippu-ulkopelaajasta on kasvanut myös tärkeä sisäpelin palanen Kirittärien joukkueeseen. Viime kesänä syntyi uusi rekordi lyödyissä (1+17), mutta parhaimmillaan Muikku oli puolipystärillään – jälleen kerran – pudotuspeleissä, joissa hän oli koko joukkueen kolmanneksi kovin kotiuttaja yhdessä Jutin kanssa 1+9 lyödyllä ja huikealla, lähes 60 % onnistumisprosentilla. Tämän kirjoittajalle jäi myös mielikuva, että muutama hyvä kotiutuslyönti meni vielä ns. harakoille, kun etenijä ei lähtenyt hyvästä upotuksesta huolimatta.

Muikku saadaan vihdoin rysään pitkänä perjantaina. Ja pitkäänhän sitä juttua riitti, kun alkuun päästiin…

Jos katsellaan uraasi taakse päin ennen vuosiasi Kirittärissä, niin pelasit Siilinjärvellä, Vuokatissa, Lappeenrannassa ja Raumalla. Mistä joukkueesta on jäänyt kaikkein mieluisimmat muistot?

– Ura alkoi Puijon Pesiksestä, josta siirryin parin vuoden jälkeen C-ikäisenä Siilinjärvelle ja pääsin ottamaan hieman tuntumaa myös naisten Superiin. Kun menin Vuokatin urheilulukioon syksyllä 2012, niin sieltä soitettiin, että sitten vaan mukaan B-tyttöihin ja Superin rinkiin ja samalla Ykköspesikseen Reisjärvelle, joka oli silloin Vuokatin farmijoukkueena. Sitten menikin tosiaan 3 vuotta Lappeenrannassa, kunnes Yli-Saunamäen Antti houkutteli minut Raumalle. Meillä oli silloin todella iskukykyinen nuori joukkue, mutta siitä alusta jäi vähän outo maku, kun Antti sitten jätti joukkueen ensin koottuaan sen. Pelinjohto olikin sitten vähän levällään ja joukkueesta lähtikin sitten paljon porukkaa pois, mm. minä ja Mäkki Kirittäriin.

– Ai mieluisimmat muistot – haastava kysymys. Kaikissa joukkueissa on ollut omat hyvät puolensa. Lappeenrannassa pelasin 3 vuotta ja viihdyin hyvin. Ehkä nykypäivänä ajateltuna Rauman ajoilta on jäänyt eniten hyviä ystäviä. Vuokatissa taas pääsin mukaan huippuvalmennukseen (Niina Sippola ja Mikko Kuosmanen), mikä oli oman kehityksen kannalta tärkeä vaihe urallani.

Kolme vuotta Kirittärissä ja joka vuosi Suomenmestaruus. Miten tämä aikakausi Kirittärissä on kehittänyt sinua pelaajana?

– Muutos on ollut kyllä tosi kokonaisvaltainen ja se näkyy kaikilla pelin osa-alueilla. Vuokatista sain hyvän alkusysäyksen uralleni, mutta kyllä Kirittärissä on tullut aivan mieletön määrä lisää lajituntemusta huippuvalmennuksessa. Vaikka Nallen pelityyli on tullut tutuksi näiden 3,5 vuoden aikana, niin silti oppii koko ajan uutta. Ja se on hyvin motivoivaa. Tulin seuraan nuorena pelaajana, kun meillä oli kokeneita pelaajia kuten Virpi Hukka ja Marjukka Urpelainen. Itselle on ollut myös tärkeää kasvaa omassa roolissa ja kasvattaa myös itseään joukkueen sisällä. Ja nythän sitä ollaan ensi kesänä jo itse sitä konkariosastoa 25-vuotiaana. Lisääntynyt vastuu pelinjohdolta on ollut myös motivoiva tekijä itselle. Olen huomannut myös sen, kuinka pitkäjänteistä työntekoa kehittyminen vaatii. Viime kesänä tuli iso kehitysloikka fysiikan puolella ja nyt talvitreenien jälkeen tuntuu, että juoksussa olen vasta tänä vuonna ottanut ison askeleen eteenpäin.

Pelasit viime kesänä loistavan kauden ja lyödyissä juoksuissa tuli uusi ennätyskin (1+17). Menikö oma kautesi mielestäsi täysin nappiin ja mihin tuo hyvä tuloskunto kulminoitui?

– Siihen ei varmaan löydy yksittäisiä selittäviä tekijöitä. Totta kai kun kauden alku lähestyi ja sitä tiesi olevansa fyysisesti kovemmassa kunnossa kuin koskaan, niin varmasti siitä sai lisäbuustia itse pelaamiseen. Kun kausi pelattiin koronan takia hyvin tiiviisti eli ei ollut pidempiä pelitaukoja, niin ehkä sekin vaikutti siihen, että pelituntuma säilyi hyvänä koko ajan. Jossakin vaiheessa, kun aloin onnistumaan enemmän kotiutustilanteissa, niin ehkä sain pelinjohdolta myös aiempaa enemmän vastuuta. Kausi oli itselleni tuloksellisesti paras ja tasaisin – toistaiseksi.

Minkälainen pukukoppipelaaja Muikku on?

– Jaaha – mitä sitä nyt itsestään sanoisi? Räiskyvä, rempseä ja hauskuuttava, välillä ehkä tahtomattaankin (heh-heh). En ole koskaan ollut mikään jännittäjätyyppi, kentälläkään.

Katsojia varmasti kiinnostaa nuo etukenttäpelaajan kokemat tuntemukset silloin, kun lyömään tulee joku kova tykki. Miten asennoidut tällaisiin tilanteisiin ja tuleeko siinä koskaan pelko takaraivoon?

– On siinä tietty vähän sitäkin, varsinkin kun mennään päävastustajia vastaan ja pelataan tosi lähellä. Itsellä on se hyvä puoli, että pelaan vaihtotilanteet rajan puolella. Jos on kova tulossa päin, niin siinä pystyy kyllä väistämään. En ole arka pallon suhteen, mutta kyllä se tietty välillä askarruttaa, kun joudumme tosi lähellä pelaamaan. Oma pelaaminen perustuu tosin myös paljon siihen, että osaan lukea hyvin lyöjiä. Sitä helpompi tälläkin paikalla on pelata, mitä paremmin peliin on valmistautunut etukäteen.

Kuinka talviharjoittelukausi on omalta osaltasi mennyt? Ainakin harjoituspeleissä olet ollut hirmu iskussa…

– Sanotaanko näin, että vaihtelevasti on mennyt. Syksyllä oli opintojen kannalta vähän haastavampi vaihe. Loppuvuodesta olin työharjoittelussa, jolloin treenaaminenkin oli vähän semmoista puurtamista ja rutiininomaista. Nyt viimeiset pari kuukautta on ollut helpottunut fiilis, kun on alkanut näkyä tuloksia. Tämä on helpottanut stressiä: asioita on kuitenkin tehty oikein ja kova harjoittelu tuottaa vihdoin hedelmää. Näkisin, että kevätkausi on kyllä ollut hyvä, olen päässyt tekemään myös ylimääräisiä fysiikka- ja juoksutreenejä Vesan (Rantanen) kanssa. Valmentajat ovat käytettävissä ja lajia on päässyt tekemään hyvin. Lyönti on välillä kulkenut hyvinkin, mutta ei tasaisesti. Sen verran voin paljastaa, että nyt tässä omatoimijakson aikana olen Nallen kanssa keskusteltuani jättänyt kokonaan koskematta mailaan. Hyvä ottaa pikku breikki tässä vaiheessa, ennen kuin siirrytään ulos. Lyöntipuolella olen koittanut kehittää omia vahvuuksia, mutta mitään täysin uusia lyöntejä ei olla lähdetty hakemaan. Katsotaan sitten syksymmällä…

Olet vuosi vuodelta saanut pelinjohdolta enemmän vastuuta myös kotiutuksissa, vaikka ensisijaisesti olet 2-kärjen vaihtaja. Tänä vuonna 2-kärki on vielä entistäkin vaarallisempi – vai kuinka itse näet tilanteen?

– Kyllä. Uskon, että vastuuta tulee nyt vielä aikaisempaakin enemmän. Itse olen tosin ollut tähänkin asti tyytyväinen siihen, miten 2-kärjestä on peluutettu. Meillä on nyt numeroilla 1-7 pelaajia, jotka pystyvät etenemään kovaa ja ovat vielä loistavia kotiuttajia. Ja numerolla 8 meillä on vielä laittaa Tintti (Tinja Töyrylä) tai Mäkelän Ella kehiin, niin kyllähän se antaa paljon liikkumavaraa pelinjohdolle. Eli kotiutusvoimaa joukkueessa on hirmuisesti. Ja jos ajatellaan, että meillä olisi kesällä 2 lyöjäjokeria, joita käytetään 1-kärjessä, niin takaa löytyy vielä älyttömän kovia lyöjiä hoitamaan tilanteen kotiin. Keskipalkkia eli numeroita 4-6 on myös vaihdeltu talven mittaan aika lailla, joten kyllä siinä pystyy pyörittämään tilannetta monella tavalla.

Aloitat nyt 10. kauden pääsarjapelaajana. Minkälaisia henkilökohtaisia tavoitteita sinulla on vielä pelaajana?

– Totta kai jossain vaiheessa on ollut mielessä esimerkiksi Kultaisen Räpylän (pelaajien valitsema paras ulkopelaaja) saaminen. Viime vuosina, kun tietää ettei niitä pelivuosia välttämättä ole enää montaa jäljellä – olen lähtenyt aika realistisesti kauteen vain sillä mielellä, että katsotaan mihin rahkeet riittävät. Vaikka tiedän olevani ihan hyvä ulkopelaaja, niin olen hyväksynyt, että realistisesti tavoitteena ei voi olla Kultainen Räpylä. Meiltä ja muualtakin löytyy niin paljon kovia sen tittelin tavoittelijoita. Nykyisin minua motivoi se, että pyrin olemaan joka vuosi aina parempi pelaaja jokaisella osa-alueella. Ja jos näin tapahtuu, niin se voisi johtaa jossain vaiheessa Itä-Länsivalintaankin. Tosin sekin valinta on usein monen asian summa eli se ei aina ole pelkästään omasta pelaamisesta kiinni. Kirittärissäkin meillä taitaa olla 7 Itä-Länsipelaajaa ja yhdestä joukkueesta tuskin noin montaa edes valitaan, vaikka kuinka hyvän kauden pelaisi. Siksi tavoitteena on usein olla vain parempi versio edelliskauteen verrattuna esimerkiksi lyötyjen ja tuotujen juoksujen sekä kärkilyöntien osalta.

Teit viime kesänä viimeisessä finaalipelissä Mansea vastaan Venla Karttusen kanssa yhden koko pesiskauden upeimmista ulkopelisuorituksista, kun yhteistyössä poltitte Kirsi Ala-Lipastin 1-pesälle. Nallen tuuletukset jäivät myös tästä mieleen. Mitä ehdit siinä tilanteessa miettiä? (Klippi Ruutu-palvelista https://www.ruutu.fi/video/3691554).

– Olemme monet kerrat käyneet tätä tilannetta Venlan kanssa läpi ja nauraneet sille onnistumiselle. Ala-Lipastin lyömä pallo sirvahti ensin vastaan tulleen Venlan räpylästä ja lähdin hakemaan sitä. Muistan kun Ara (Armi Ahola) taisi sanoa heti pelin jälkeen miettineensä, että miksi minä lähdin siinä sen pallon perään – että älä lähde! Mutta sittenhän Venla syöksyi pesään, minä heitin pallon hänelle räpylällä ja saimme poltettua etenijän. Kyllä tämä on meilläkin jäänyt mieleen ja sitä toisinaan muistellaan yhtenä hienona kesän suorituksena.

Kuinka rankkaa opiskelu on ollut pesiksen treenaamisen ohella?

– Opiskelen tosiaan varhaiskasvatusta Jyväskylän yliopistossa ja teen parhaillaan opinnäytettä parityönä yhdessä Eveliina Rantosen (viime syksyn Lappeenrannasta lainalla ollut etenijäjokeri Kirittärissä) kanssa, joka on kurssikaverini. Lopputyön tulisi valmistua huhtikuun loppuun mennessä. Jonkin verran opintoja jää vielä syksylle, mutta en koe sitä ongelmallisena, kun kuitenkin asun vielä Jyväskylässä. Tarkoitus on valmistua varhaiskasvatuksen opettajaksi vuoden loppuun mennessä. Eli Marjukka Urpelaisen jalanjäljillä tässä ollaan myös siviilipuolella. Työtilanne näyttää meidän alalla ainakin hyvältä, monenlaista osaamista alalla ainakin vaaditaan.

Tosi paljon kiitoksia haastattelua, Muikku! Kaikkea hyvää sinulle tälle keväälle ja ennen kaikkea terveyttä. Katsotaan minkälainen muikku sieltä Hippokselle sitten sukeltaa, kun kausi alkaa…