Fanikatsomon haastattelussa Ella Mäkelä

Julkaistu 17.03.2021

Fanikatsomon haastattelussa on tällä kertaa kaudella 2020 huimin kehitysharppauksin edennyt Ella Mäkelä.

Ella Mäkelä hurmaa aitoudellaan ja kovalla lapalaakalla

Naisten Superpesiksessä yksi kiehtovimpia asioita on pelaajien voimakas heittäytyminen peliin tunnetasolla. Onnistuneisiin pelisuorituksiin eläydytään voimakkaasti ja se näkyy myös katsomoon. Siinä vähän jäyhemmälläkin härmäläisellä saattaa muljahtaa mieleen, että pitäisiköhän sitä hieman täällä katsomossakin hihkaista ja heiluttaa kättä.

Hyvin aitoja riemun tunteita tuo puseroon ainakin Ella Mäkelän tuuletukset. Mailan varressa lyödyn juoksun tuuletus jää ehkä vielä vienoksi käden ylös nostamiseksi, vaikka kyseessä olisi kuinka tärkeä lyönti koko pelin lopputuloksen kannalta. Mutta kun Ellan ärhäkkä polttoheitto lähtee 2-pesälle ja etenijä kuolee pystyyn jo metriä ennen pesäviivaa, niin silloin sitä taas saadaan. Kädet menevät nyrkkiin, selkä köyristyy ja ilmoille lävähtää naisellisen viehkeä karjaisu. Se tulee niin aidosti ja niin syvältä, että katsoja lähes samaistuu tuohon riemunpurkaukseen. Eikö se olekin hienoa, että jotkut pelaajat osaavat tämän taidon. Mutta eiväthän toki pelkät tuuletukset tee Ella Mäkelästä huippupelaajaa.

Ella on Kirittärien viime vuosien juniorituotannon lupaavimpia luomuksia. Vuonna 2018 hän pääsi maistelemaan naisten Superin tunnelmaa 2 ottelussa, mutta täyden sarjakauden hän pääsi pelaamaan vasta seuraavana vuonna Lappajärvellä. Siellä tuli jo kotiutusvastuuta, mutta kehitysloikka pelaajana oli aivan käsittämättömän kova viime kesänä. Vielä edelliskaudella siis pahnanpohjimmaisena Lappajärvellä ja sieltä suoraan pesisimperiumin huipulle. Mäkelä oli eittämättä joukkueen eniten kehittynyt pelaaja edellisen syksyn lähtökohtiin verrattuna.

Mäkelä kasvoi kauden aikana hirmuisesti vaativilla ulkopelitonteilla siepparina ja polttajana, ja Ellan kova lapalaaka on aina upeaa katsottavaa: lähes aina upeita keskimailaosumia, 150 km/h paiskautuvia pommeja, joilla kyykytettiin vastustajan ulkokenttää kauden aikana 3+31 kertaa. Huima määrä lyötyjä juoksuja numero 7 hihassaan pelaavalta naiselta, joka pelasi vasta toisen täyden sarjakauden Superissa. 22-vuotiaalla urheilijalla on vielä parhaat pelivuodet edessä, ainesta on aina joukkueen pääkotiuttajaksi asti.

Puhelimeen vastaa teeskentelemättömän oloinen, puhelias ja toisinaan viehättävästi hieman hämillisen oloinen kirkas naisääni. Jutustelusta jää päällimmäisenä mieleen urheilijan luontainen herttaisuus, avoimuus ja kohteliaisuus – ja ennen kaikkea syvä rakkaus pesäpalloon.

Viime kesä oli melkoinen tuhkimotarina itsellesi. Edelliskaudella olit tyvipään joukkueessa Lappajärvellä ja seuraavalla kaudella jo Suomenmestari Kirittärissä. Oli varmaan itsellesi melko erilaiset kaudet – miten kuvailisit omia tuntemuksiasi niistä? Minkälainen kokemus tuo Lappajärven vuosi 2019?

– Lappajärven vuosi oli omalta osaltani tärkeä ja kehittävä ajanjakso kokemuksen kartuttamisen kannalta Superpesiksessä. Pääsin pelaamaan isossa roolissa kovia pelejä kovia vastustajia vastaan. Minusta se oli tärkeä osa sitä prosessia missä ollaan nyt.

– Välillä sitä oikein itsekin miettii, että onko sitä tosiaan sattunut moista – olihan tuo kontrasti edelliskauteen todella iso. Olin kuitenkin ollut Kirittärissä jo 2018 ja tiesin esimerkiksi mitä odottaa treenaamisesta. Mutta onhan siinä tavallaan kaksi ääripäätä ja kulttuurierot ovat joka tapauksessa suuret siinä miten asiat tehdään. Täällä tehdään kaikki niin pikkutarkasti, treenimäärät ovat suurempia ja täällä myös treenataan yhdessä enemmän. Valmennushan täällä on huippuluokkaa ja sieltä löytyy hirmuinen määrä kokemusta – onhan se ero monien asioiden summa. Viihdyin kuitenkin Lappajärvellä hyvin.

Pelipaikan osalta sinulla oli viime kaudella pitkään vähän semmoinen eipäs-juupas -tilanne, kun pelasit alkukaudella vuorotellen lyöjäjokerina ja ulkokentällä pääosin siepparina. Pelipaikkasi yhdeksikössä vakiintui vasta heinäkuun lopulla. Pelinjohdon kannalta tämä kierrättäminen oli tietysti ymmärrettävää, mutta millaista se oli pelaajan kannalta?

– No totta kai se vaikuttaa, sehän on luonnollista. Jokainenhan sitä haluaisi pysyvyyttä omaan pelipaikkaan. Ulkopelissä on juuri tärkeää saada yhteistyö toimimaan vieruskavereiden kanssa ja saada sieltä myös turvaa omaan rooliin. Oma ulkopeli parani varmaan loppukautta kohti juuri sen takia, että sai enemmän tuntumaa omalle ulkopelipaikalle. En kuitenkaan koe, että tämä tilanne olisi vaikuttanut itseeni – joka peliin lähdin tekemään sitä parasta suoritusta riippumatta pelipaikasta. En oikeastaan itse juurikaan ajatellut koko asiaa, lähtökohtana tilanteeseenhan oli se, mikä on joukkueelle parasta. Olen kova stressaamaan pelisuorituksia ja viime kaudella käytin mm. psyykkistä valmentajaa omien ajatusmallien vakauttamiseksi itse pelitilanteissa. Sen pohjalta tuli ajatus, että teen pelissä vain parhaani, muutakaan en voi. Sama pätee myös arjessa. Peleistä nauttimisen osaaminen kehittyi kauden aikana ja saavutti huippunsa finaalipeleissä.

Pesäpallo on peli, jossa aina tehdään virheitä – se tietysti kuuluu kaikkien pallopelien luonteeseen. Miten itse käsittelet tilanteen, jos huomaat että nytpä tuli tehtyä pikku moka?

– Tuo on hyvä kysymys, sillä koen ottaneeni asiassa ison kehitysaskeleen viime kesänä. Otin nimenomaan sen askeleen, että haluan kehittää itseäni näissä tilanteissa. Psyykkisen valmentajan kanssa purettiin niitä tunteita, mitä peleissä ja suorituksen jälkeisissä tilanteissa yleensä käydään läpi. Se on kyllä auttanut. Kokeneemmat pelaajat sanoivat, että syksyllä sitä vasta pitää olla parhaimmillaan ja siellä vasta ne pienet marginaalit on osattava käyttää hyväksi. Pitää hyväksyä se, että virheitä välillä tulee – ja niitä tulee kaikille – ja jatkaa vain eteenpäin. Uusia tilanteita tulee kuitenkin taas pian vastaan. Ja niihin pitää pystyä lähtemään rentona, ilman virheen tuomaa painetta pakko-onnistumisesta.

Olit viime kesänä usein se pelaaja, jota vastustaja lähti ulkokentällä hiillostamaan. Miten koit itse pelitilanteessa sen, että sinulle sitä painetta tuli monesti enemmän kuin muille ulkopelaajille?

– Hiillostuksen kohteeksi joutuminen oli toisaalta ihan odotettua, kun katsoo millaisia pelaajia siellä ulkokentällä itseni ympärillä oikein on. Eli totta kai lähdetään antamaan painetta sille kokemattomimmalle pelaajalle. Itse olin kuitenkin ensimmäistä kautta tuommoisessa tilanteessa. Toistojen kautta sitä pystyi kuitenkin selviämään lopulta ihan hyvin. En ajatellut tilannetta niin, että olen kentällä jotenkin silmätikkuna. Menin jokaiseen suoritukseen vain täysillä. Jonkinlainen taitotaso siellä pohjalla kuitenkin oli jo ennestään, sen ainakin pystyin näyttämään.

Olet esittänyt erinomaisia otteita talvikauden harjoituspeleissä niin mailan varressa kuin ulkokentälläkin. Miltä meno on omasta mielestäsi maistunut?

– Varmasti henkisellä puolella ainakin on menty eteenpäin. Eihän sitä voi kieltää, etteikö onnistunut viime kausi olisi lisännyt itseluottamusta. Usko joukkueeseen ja omaan itseen on kova. Treenattu on paljon ja varsinkin fysiikan osalta on aiempaa itsevarmempi fiilis.

Jos saisit valita, niin kumpi olisi tulevana kesänä se mieluisin pelipaikka: saada jokerina enemmän vastuuta kotiutuksissa vai pelata ulkokentällä pienemmällä kotiutusvastuulla?

– Molemmissa on totta kai puolensa, mutta jos pakko on valita, niin kyllähän se ulkopelipaikka olisi oman peliuran kannalta varmasti se paras vaihtoehto. Ulkona pelatessa pystyy olemaan paremmin pelin sisällä koko ajan. Tärkeintä tässä on kuitenkin joukkueen etu, koitan tehdä parhaani sillä pelipaikalla, minkä pelinjohto minulle sitten lopulta antaa. On joka tapauksessa hienoa, että saa olla mukana taas tässä uudessa tarinassa. Tuo viime kauden huipennus tuntuu vieläkin aina joskus siltä, että olinko minä ihan oikeasti siinä mukana. Se oli niin uskomaton ilon ja helpotuksen tunne, kun mestaruus viimein ratkesi, että sitä on edelleenkin sanoin vaikea kuvailla.

Mistä muuten löytyi se joukkueen jäätävä suoritustaso jo kolmantena vuotena peräkkäin juuri ratkaisevaan finaaliin? Myös Jutta Myllyniemi kertoi aiemmin nauttineensa eniten viime kesänä juuri finaalipeleistä.

– Kyllä siinä taustalla on varmasti kova itseluottamus ja usko oman joukkueen tekemiseen. Jälkeen päin olen itsekin ihmetellyt, kuinka rauhallinen mieli itselläni oli juuri tuossa pelissä. Vaikka sitä monesti itse miettii ja stressaa vähän liikaa, niin siinä oli itsellä aivan uskomaton rauhan tunne: taustalla on niin paljon työtä, että usko oli kova. Asioita oli käyty riittävästi läpi, kaikilla oli tarkkaan tiedossa mitä kentällä piti tehdä, oli selvillä selvät kohteet vastustajan ulkokentästä jne.

Tavaramerkkisi on ollut kova lapalaaka ja sinulla oli viime kesänä tutkalukemien perusteella koko joukkueen kovin lyönti. Kuinka kovaa on laaki lähtenyt tänä talvena tutkaan? Oletko hakenut lyöntivalikoimaasi jotain uutta, jonka aiot tuoda kentille ensi kesänä. Ja entäs ulkopeli?

– Tutkaan löin juuri 150 km/h. Oman lyönnin kehittämisestä on ollut paljonkin puhetta ja sen eteen on talven aikana tehty töitä – omien vahvuuksien kautta. Rajasta rajaan on mietitty erilaisia vaihtoehtoja ja varmasti sieltä jotain uutta ensi kesänä nähdäänkin.

– Ulkopelin kehittämistä on lähdetty viemään eteenpäin lähinnä toistojen kautta. Tämä on ollut itselle tärkeää itsevarmuuden kannalta. Lyöjien lukemisessa menin eteenpäin viime kesänä, mutta on siinä vielä työmaata.

Kuinkas työt/opiskelut sujuvat pesäpallon ohella?

– Olen ollut viimeiset 1,5 vuotta päivätöissä vakuutusmyynnissä, mutta kova halu on päästä opiskelemaan. Liiketalous on tällä hetkellä se vahvin kiinnostuksen kohde. Yhteishaussa yritän nyt keväällä päästä ammattikorkeakouluun lukemaan. Toivon ja uskon, että se paikka jossain vaiheessa aukeaa. Elämä pyörii niin paljon urheilun ympärillä, että olisi kiva saada siihen hieman muutakin sisältöä.

Kiitos Ella mukavasta juttutuokiosta. Terveyttä ja kaikkea hyvää sinulle kauteen valmistautumisessa. Kentän laidalla sitten taas nähdään!