Kirittärien Fanikatsomo haastatteli Mari Mantsista
Fanikatsomon haastatteluvuorossa on Kirittärien kotipesän viimeinen lukko Mari Mantsinen.
Haastattelu on julkaistu aiemmin Kirittärien Fanikatsomo -Facebookryhmässä https://www.facebook.com/groups/kirittaretfanit/
Kotipesän tinkimätön puolustaja avoimena – Mari Mantsinen valottaa lukkarin sielunelämää pysäyttävästi
Jokainen joukkue tarvitsee pelaajia, jotka näkyvät katsomoon. Kyseessä voi olla pakahduttavat pelisuoritukset, syvältä lähtevät tuuletukset hyvän suorituksen jälkeen tai syvä katsojaan tekevä vaikutus periksiantamattomasta taistelijasta, joka ei luovuta missään kohtaa. Parin viime vuoden aikana yhdeksi ehdottomaksi seuraikoniksi Kirittärissä noussut lukkari Mari Mantsinen kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään. On kliseistä sanoa, että urheilija vihaa häviämistä, mutta Marin pelaamisessa on semmoista periksiantamattomuutta ja vimmaista tekemistä, mikä nostaa tunnelmaa katsomossa väistämättä. Hän haluaa vain voittaa. Kun tuo nainen vartioi kotipesää, niin mitään kovin vakavaa ei voi tapahtua.
Toisaalta lukkarin paikka on kaikkein näkyvin, myös henkisesti erityisen vaativa tontti hoidettavaksi. Tohmajärveläislähtöinen nuori nainen on kasvanut rooliinsa jo lapsuudestaan. Manse PP:n kautta vuodeksi 2017 Kirittäriin siirtynyt Mantsinen on noussut vuosi vuodelta ylöspäin lukkarien ranki-listalla ja pokkasi jo toistamiseen viime syksynä Vuoden lukkarin tittelin. Takana on myös 3 Suomenmestaruutta putkeen ja 2 Itä-Länsi-edustusta.
Fanikatsomo yllätti Marin kauppakassit kädessä hänen palatessaan juuri kotiinsa Nurmossa. Aivan. Meidän Marista on tullut seinäjokinen sitten viime syksyn. Opinnot tekivät Tohkasta matkalaukkupelaajan. Mutta vastapuhelu tulee vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Ja lukkarimme avautuu monesta asiasta lukkarin elämässä enemmän kuin mitä mediassa on aiemmin kerrottu.
– No moi! Ja niinpä! Seinäjoelle minut toi opinnot ja kumppanini, joka on täältä kotoisin. Röntgenhoitajan tutkinto vaikutti mielenkiintoiselta ja täällä sitä nyt asustellaan, Nurmossa Seinäjoelta muutama kilometri Lapuan suuntaan. Hyvin olen täällä viihtynyt, harjoitusolosuhteet ovat hyvät ja hienoa asua täällä oman kumppanin kanssa. Koronan varjossa ihan hyvin on mennyt.
Kirittärien talven tahti on ollut pelillisesti vakuuttavaa – voittoja ja erinomaista ulkopeliä kauttaaltaan. Nyt menneenä viikonloppuna Seinäjoki laittoi tiukasti kampoihin ja voitto tuli vasta kotarissa. Oliko kyse nihkeästä omasta pelistä vai oliko Seinäjoki vain niin hyvä?
– No oli nihkeää. Ei Seinäjoelta mitään pois – he pelasivat perusvarmaa peliä – mutta kyllä meillä varsinkin sisäpeli oli aika huonoa eikä oltu ulkonakaan ihan parhaimmillaan. Saimme pelistä kuitenkin paljon hyvää oppia, mikä vie tätä hommaa taas eteenpäin.
Lukkarin hommissa maallikosta tuntuu, että siinä on kyllä liikkeiden hermoradat venytetty äärimmilleen. Ei ole heikkohermoisen touhua nostaa syöttöä finaaleissa takatilanteessa, kun alla on jo yksi väärä. Pystyykö tätä rauhoittamista treenaamaan vai onko hermojen kurissa pitäminen kiinni enemmänkin geenien muovaamasta luonteenpiirteestä?
– Minusta mikään luonteenpiirre ei sulje pois sitä, ettetkö voisi olla hyvä lukkari. Tietyt luonteenpiirteet toki auttavat, mutta henkistäkin puolta voi harjoittaa. Siihenkin on apua saatavissa. Itse kun on saanut voittaa 3 Suomenmestaruutta putkeen, niin on saanut valtavasti kokemusta ja on kasvanut siihen. Pudotuspeleissä tulos määrittää kaiken, mutta itse pelihän ei mihinkään muutu. Tulet aina samoihin tilanteisiin, oli sitten kyseessä runkosarjan peli, harjoituspeli tai finaali. Valmistautumisessa loppupeleihin on tärkeää tuoda itselleen se tunne, että tässä ei ole mitään uutta. Kaikki tilanteet on käyty läpi peleissä ja omassa päässä.
Mutta kuitenkin – naistenkin Superissakin nähdään vuosittain kuinka jollekin lukkarille sattuu huono päivä aina toisinaan. Miten suljet itse pois sen, ettet ala lautasen äärellä häpläämään?
– Itsellä viime kesä oli välillä tosi vaikea lautasen äärellä. Se ei ehkä näkynyt ulos päin, mutta oli haastava kausi itselle. Kun purki itselle asiat, mitkä vaikuttivat huonoon pelisuoritukseen, niin se auttoi eteenpäin. Syksyllä kaikki syöttöharjoittelu keskittyi siihen, että jos joskus tulee pelissä vaikea hetki, niin tietty perussyöttö pitää olla. Löydettiin valmentajien kanssa ns. ankkurisyöttö eli oli mikä tahansa pelitilanne, niin varmaksi opeteltu syöttö pelasti tilanteen. Se antoi itselle lisää happea. Kun alla oli vaikeita pelejä, niin tämän jälkeen tiesi, ettei vastaan tule enää yhtään uutta tilannetta mitä ei olisi jo kokenut. Se auttoi henkisesti. Saaren Katja ja Lehtimäen Juhani ovat auttaneet itseä tiukoissa paikoissa ja olen tosi kiitollinen osaaville valmentajille. Oikeastaan Junnin kanssa lähdimme purkamaan ongelmiani ja hänestä oli tosi suuri apu omaan tekemiseen ja pelaamiseen. Katja on tehnyt minulle koko ajan viime talvesta lähtien fysiikkaohjelmia ja olemme vaihtaneet ajatuksia peleistä muutenkin.
Olet aina kovalla tunteella pelissä mukana ja sisupuukkoja olisi jo varmaan palkintokaappi pullollaan, jos niiden jakaminen tähän lajiin kuuluisi. On aika kliseistä sanoa, että jokainen huippu-urheilija vihaa häviämistä, mutta sinusta ainakin välittyy katsomoon kuva naisesta, joka haluaa tosissaan voittaa. Miten psyykkaat itsesi otteluihin, kun niitä kuitenkin on monentasoisia?
– Tämä on varmasti sisäsyntyinen asia, mutta kaikista pelaajista se ei ehkä välity ehkä niin paljoa ulospäin. Itsellä on aina ollut kova voitontahto ja kun pienenä peleissä hävisi aina isolle veljelle, niin ehkä sieltä on noussut se kova yritys, mikä näkyy ulospäin. Kyllä se vain niin on, että oli mikä tahansa tilanne elämässä, niin pelejä en halua hävitä.
Muutit syksyllä Seinäjoelle opiskelemaan – miten lajiharjoittelu on onnistunut?
– Pääsin hienosti tekemään lajia Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemiassa Seinäjoen Areenalla. Oma rooli on toki siitä kiitollinen, että pääsee tekemään syöttöjä milloin vaan. Nurmo-hallilla pääsen tekemään fysiikat ja juoksusuorat, punttia pitää koronan takia tehdä muualla. Kun oma puoliskokin pelaa pesäpalloa, niin aina löytyy lajikaveri jos tarvii.
Mitäs Mari on erityisesti treenannut talven aikana?
– Nyt kun en ole ollut joukkueen mukana treenaamassa, niin olen pystynyt tekemään enemmän fysiikkaa kuin edellisinä talvina eli siihen olen päässyt painottamaan aika hyvin. Totta kai lukkarin ja syöttämisen pelipaikalla harjoittelu pyörii aika paljon – syöttelyjä ja kaikennäköisiä hakujuttuja. Perusvastaantuloja ulkopeliin on tullut tietysti vähemmän. Talven aikana heittokäsi on toiminut paremmin kuin aikaisempina vuosina ja toivotaan, että se on kesällä ja varsinkin syksyllä parhaimmillaan. Taustalla on myös se, että jalat ovat myös nyt parhaassa tikissä kuin koskaan. Mie uskon, että heitto on myös paljon kiinni siitä, että jalat toimivat paremmin. Heittoja taas tulee niin hirmuinen määrä kaudessa, että sitä pitää säädellä pelin tärkeyden mukaan. Kaikissa peleissä heitto ei vain voi olla parhaimmillaan, koska se rasitus vain on niin kova.
Olet saavuttanut jo 3 Suomenmestaruutta ja sinut on valittu kahdesti vuoden lukkariksi – meriitti, joita ei ole historian saatossakaan kuin muutamalla pelaajalla. Paljon olet saanut lajilta, mutta mikä vielä ajaa eteenpäin? Missä asioissa haluat olla vielä parempi?
– Suurimpana motivaationa on varmasti se, että ei ole urheilijana vielä löytänyt omia rajojaan. Toinen juttu on olla joukkueessa mukana. Jokainen kausi on aina oma tarinansa ja sen läpikäyminen kiehtoo aina vain. Toki kun viihtyy joukkueessa, niin eihän niitä hienoja tuntemuksia saa mistään muualta.
Teillä on melkoinen AllStars-joukkue kasassa. Kuinka helppoa on lähteä uuteen kauteen, kun teiltä ei odoteta muuta kuin mestaruutta ja pelkkiä voittoja?
– Jokaisena syksynä varmasti viimeisen kolmen vuoden aikana jokaisella pelaajalla on ollut mielessä voittaa Suomenmestaruus. Moni on ollut mukana siinä tilanteessa, että tietää mitä sen mestaruuden voittaminen vaatii. Vaikka tulisi yksi tai kaksi tappiota, niin fokus pitää olla siinä missä peli menee ja miten sen pitää kehittyä, että se on syksyllä parhaimmillaan. Urheilijana ei lähdetä vain siihen yhteen päivään, vaan keskitytään siihen, että syksyllä ollaan parhaimmillaan. Ulkopuoliset kirjoittavat kausiennakkoja ja muita, mutta me elämme vain tässä päivässä oman joukkueen kanssa – tehden vain parhaamme seuraavassa tilanteessa. Mestaruus on varmaan kaikilla tavoitteena, mutta keskitymme vain niihin tilanteisiin, mihin pystymme yksin vaikuttamaan. Kokemus on myös hieno haaste, joka kääntää asian meidän hyväksi.
Nyt kun Halli-SMt peruttiin jo toisen kerran peräkkäin, oliko se iso isku mestarisuosikille?
– Heh-heh! Nalle on varmaan ihan tyytyväinen, ettei tänäkään vuonna pelata. Nallen taikauskon vuoksi se on varmaan ihan hyvä. Tietysti harmi, ettei talvella päästä pelaamaan ns. panostuksellisia pelejä. Talvella ollaan kyllä päästy pelaamaan hyvin harjoituspelejä. Toki oli valmistauduttu tilanteeseen, että tämän koronatilanteen takia näinkin voi käydä – joten ei se sitten kovana yllätyksenä tullut.
Kuinka Kirittärien talvi jatkuu tästä eteenpäin?
– Raumalle pitäisi lähteä pelaamaan maaliskuun lopulla, mutta katsotaan nyt mihin tuo koronatilanne siellä menee. Tanhuvaarassa jatkamme viikonloppuleireillä 1,5 viikon kuluttua.
Koskas muutat takaisin Jyväskylään?
– Sain työharjoittelun Jyväskylän keskussairaalasta – heti syvään päätyyn – ja se alkaa 20. huhtikuuta eli sitten taas pääsee mukaan joukkueen tekemiseen.
Mari Mantsisen mukana ovat kummiyritykset:
#yhdessähuipulla2021 #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa #kirittärienfanikatsomo #pelaajahaastattelu