Itä-Länsi-tapahtumasta potkua kauden jatkolle

 – Superpesis

Naisten Itä-Lännesä Kirittärien pelaajakolmikko oli isosa roolissa kääntämässä Idälle voittoa.

Tyttöjen Itä-Lännessä tällä kertaa Länsi oli kentällä vakuuttava ja vei voiton puhtaasti 0-2. Kirittäristä Idän joukkueessa esiintyi edukseen loistavan debyytin Naisten Superpesikseen tehnyt Selina Similä.

Naisten Itä-Lännessä Itä oli ensimmäisellä jaksolla vahva ja vei sen lukemin 5-4. Toinenkin jakso meni Idän hallitessa aivan jakson lopulle asti, mutta neljännessä vuoroparissa Länsi takoi 6 juoksua ja jaksot tasattuina ottelu menikin kotiutuslyöntikisaan. Kotarin aloittanut Länsi onnistui tekemään lukemiksi 1-0 vasta viimeisessä parissa ja Itä pääsi näin varsin hyvistä asemista yrittämään kotiutuslyöntikisan ja ottelun voittoa. Heti ensimmäisessä parissa Ala-KauhaluomaRaudasoja onnistui tasoittamaan ottelun ja sen jälkeen yli 3000 yleisö pääsi jännittämään voittojuoksua. Ja jännitystä siinä saatiinkin, kun kolmantena vuoroon astui Kirittärien parivaljakko Tinja Töyrylä ja Viivi Partanen. Kaksikko olikin juoninut ratkaisua keskenään jo aiemmin ja Partanen oli ehdottanut Töyrylälle kolmosrajan varsilyöntiä – ja sen Töyrylä sitten löikin! Partanen juoksi tuulispäänä merkistä kotiin ja erittäin erittäin tiukkaa tilannetta tarkistettiin Ruudun videotallenteista asti. Tarkistuksen jälkeen pelituomari näytti ehtimistä ja näin Idän pitkä tappioputki katkesi voittoon kotiutuslyöntikisassa 2-1 (5-4, 2-6, 2-1k).

Idän kärkenä numerolla 1 Viivi Partanen pelasi mainion ottelun niin sisällä (kl 5/7) kuin ulkonakin. Virpi Hukan tilalle valittu Tinja Töyrylä pääsi kopparin esittämään jälleen aivan hurjaa heittokättään ja kotiutuslyöntikisassa löi ottelun ratkaisseen juoksun. Idän kapteeni Venla Karttunen (kl 7/8) palkittin Idän ykköspalkinnolla ja Karttunen pääsi nostamaan voittopokaalia runsaslukuisen yleisön edessä.

Hippoksella pelit jatkuvat tulevana viikonloppuna, kun peräkkäisinä päivinä Kirittärien vieraiksi saapuvat ensin lauantaina Vaasan Mailattaret ja sunnuntaina Joensuun Maila. Mainioon vireeseen päässyt joukkue tarvitsee yleisön kannustusta kiivetäkseen sarjataulukossa ylemmäksi, joten eiköhän kaikki suunnata Hippokselle viikonloppuna!

La 06.07.2024 klo 16 Kirittäret – Vaasan Mailattaret, https://www.nettilippu.fi/fi/event/kirittaret-mailattaret-6-7
Su 07.07.2024 klo 17 Kirittäret – Joensuun Maila, https://www.nettilippu.fi/fi/event/kirittaret-joensuun-maila-19-6

Lue myös