Antti Määtästä Kirittärien uusi puheenjohtaja
Kirittärien sääntömääräisessä syyskokouksessa seuran uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Antti Määttä kommentoi valintaansa seuraavasti:
“Hienoa päästä mukaan Kirittärien yhteisöön. Hennan jälkeensä jättämiin saappaisiin on haastavaa astua, mutta siinä mielessä helppoa, että seura on esimerkillisessä kunnossa niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin. Poikkeuksellisen pitkälle ja tasaiselle menestysputkelle haetaan tietysti jatkoa muistaen samalla, että naisten Superpesiksen taso on viime vuosina leventynyt nopeasti. Siitä huolimatta, että menestystä on vuosi vuodelta vaikeampaa saavuttaa, on se Kirittärien tavoitteena myös jatkossa.”
Kirittärien puheenjohtajana vuodesta 2020 toiminut Henna Virkkunen joutuu siirtyessään Euroopan komission johtavaksi varapuheenjohtajaksi jättäytymään pois kaikista luottamustoimistaan, mukaan lukien Kirittärien puheenjohtajuus. Virkkunen kiittelee seurayhteisöä menneistä vuosista:
”Vähän haikein mielin jätän Kirittärien johtokunnan. Tämä seurayhteisö on minulle tosi läheinen, ja on ollut hienoa johtaa toimintaa kuluneet neljä vuotta. Ikävä tulee ihan jokaista.”
”Siinä mielessä voi kuitenkin siirtää kapulan seuraajille hyvillä mielin, että seura on hyvässä iskussa ja saimme vetovastuuseen upean uuden puheenjohtajan ja johtokunnan. Kirittärillä on loistava joukkue ja nyt myös Jyväskylän olosuhteet ovat hyvällä mallilla, kun talviharjoittelukin taas mahdollistuu Huhtasuon palloiluhallin valmistuttua”, Virkkunen kiittelee.
Virkkunen siirtyi uuteen toimeensa joulukuun alussa, mikä tarkoittaa, että seuraavat vuodet kuluvat tiiviisti Brysselissä ja maailmalla.
”Mutta Kirittärien kotipelit on laitettu jo kalenteriin ja kausikortit hankittu. Pesis kuuluu kesään! Kyllä minut jatkossakin löytää Hippokselta aina kun mahdollista”, Virkkunen sanoo.
Kirittärien johtokunnan jäseniksi valittiin Armi Ahola, Toni Niininen, Ella Salmela ja Jaana Vapaavuori, Sini Siekkinen sekä uusina Susan Aalto, Olli Backman ja Kati Tanhua. Johtokunnasta jää erovuoroisina pois Sami Mäkinen ja Pia Tolonen.
Johtokunnan vastuualueet jakautuvat seuraavasti:
Antti Määttä, puheenjohtaja
Ella Salmela, Varapuheenjohtaja (ottelutapahtumat)
Susan Aalto, Taloudenhoitaja
Armi Ahola, Urheilu, Superpesis
Kati Tanhua, Viestintä
Toni Niininen, Tekniikka ja turvallisuus, junioriyhteistyö
Jaana Vapaavuori, Talent
Sini Siekkinen, Sihteeri
Olli Backman, Fanitoiminta, tietosuojavastaava
Antti, Susan, Olli ja Kati tervetuloa mukaan! Hennaa, Samia ja Piaa Kirittäret kiittää lämpimästi työpanoksistanne menneinä vuosina ja toivottaa kaikkea hyvää jatkoon!
#kirittäret #liikuntapääkaupunki #pesis #allinoranssi