Manse parempi ensimmäisessä välierässä

 – Otteluraportit, Superpesis

Manse vei ensimmäisen jakson selvästi, mutta tarvitsi toisella jaksolla jo apuja aitatolpasta.

Kirittäret avasi ottelun mainiosti nollattuaan ensin Mansen sisävuoron ja omalla sisävuorolla heti kärkeen Eeva Mäki-Maukola löi lujaa taakse ja yllätti Virpi Hukan 1+1 arvoisella läpilyönnillä aivan takarajalle. Kirittäret sai jatkettua vielä erinomaisista asetelmista juoksujen lisäämistä, mutta sisäpelin ilonaiheet ensimmäisen jakson osalta jäivätkin ensimmäiseen sisävuoroon. Manse piti vaarallisella ykköskärjellään painetta yllä ja löi alati vaarallisesti. Kirittärien takatilanteen ulkopeli piti pelin kuitenkin tasaisena aina neljänteen vuoropariin asti, kun Manse sai Anna Ala-Kauhaluoman läpilyönnillä hurmoksen päälle ja menikin nopeasti menojaan. Ensimmäinen jakso taputeltiin 7-2.

Eeva Mäki-Maukola löi takaa läpi jo heti pelin alussa kunnarin ja tavallisen arvoisesti. Kuva Juha Leskinen

Toisen jakson alku ei Kirittärien osalta ollut juurikaan lupaavampi, kun kotiutuspaikka ei ollut lähelläkään, mutta Manse meni sen sijaan tasoittavalla 1-0 johtoon Siri Eskolan välilyönnillä. Heti perään toisessa vuoroparissa Kirittärien tuska kasvoi, kun tilannetta ei saatu millään rakennettua ja jäljellä oli enää 2 lyöjää. Laura Toikkanen meni ykköselle ja viimeisenä lyöjänä Ronja Salmela löi ottamattoman pommin kakkosrajasta läpi. Tämä nostatti jokaisen Kirittärien fanin tunnelmia, mutta kaikkien tyrmistykseksi läpilyönti ei mennytkään aidan alta pitkälle maisemaan, vaan osui keskelle aitatolppaa, ponnahti sitä lujalla pompulla takaisin tulosuuntaan ja kaikkien tyrmistykseksi 1+1 lyönnin lopputuloksena olikin vain palo kolmospesälle.

Ronja Salmela läpilyönti kopsahti todella epäonnisesti aidantolppaan. Kuva Juha Leskinen

Tämä kuitenkin taisi herätellä joukkuetta, kun Manselle annettiin sen jälkeen vain kaksi kotiutuspaikkaa ja itse päästin yrittämään viidesti. Näistä yrityksistä kuitenkin vain yksi onnistui, kun ykköskärjen palottomasta ajolähdöstä Emmi Särkioja löi lyhyellä tasoituksen 1-1, mutta kun Manse vei ensimmäisen jakson, niin tämä ei riittänyt, vaan Manse otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikasta lukemin 1-0 (7-2,1-1).

Mattias Kitola harmitteli ottelun alkua, missä olisi ollut Kirittärillä jo ratkaisun paikkakin.

– Meillä kesti jonkun aikaa käynnistyä otteluun. Saatiin läpäri alkuun, oli paikka enempäänkin, muttei saatu hyvästä paikasta kuitenkaan lisäjuoksuja. Manse pääsi hyvillä lyönneillä rinnalle ja sai sitten hurmosta päälle.
– Jos hyviä lyöntejä ei tule riittävästi, niin ei kuulukaan pesänvälien vaihtua. Toisen jakson lopulla alettiin vähän saada sisäpelistä hieman kiinni. Selkeästi parempi voitti, mutta pudotuspeleissä ei väliä voittaako paljon vai vähän, tämä on vain yksi voitto, nyt on sarja avattu.
– Torstaille hoidetaan energiatasot kuntoon ja puretaan peliä ja täsmennellään lyöntiratkaisuja. Ollaan pelattu Hippoksella ja muutenkin aina tappion jälkeen vahvasti, vahva luotto on, että lauantain peliin mennään lukemista 1-1.

Tilda Palola. Kuva Juha Leskinen

Kirittärien ykköspalkittu kunnarin lyönyt Eeva Mäki-Maukola siirsi katsetta jo toiseen välieräpeliin Hippoksella.

– Tämä oli vasta sarjan eka peli, finaaliin ei päästä yhdellä voitolla. Meillä on vielä monta peliä aikaa parantaa esitystä. Ei anneta ilmaiseksi räpylästä, heitot ja kiinniotot tarkasti niin tilannemäärä vähenee Mansella. Sitten se tulee olemaan sitä yhtä-kahta juoksua koko sarja.

Ottelusarjan kannalta tärkeä toinen välieräpeli pelataan jo huomenna torstaina 22.08.2024 klo 17:30. On ensiarvoisen tärkeää, että koko Hippos saadaan täytettyä Kirittärien faneista ja Hippoksen katsomon tunnelma on se kuuluisa 13. pelaaja! Otteluun on hankittu myös lisäkatsomot kummallekin sivuille, jotta kaikki mahdolliset katsojat pääsisivät Hippokselle huutamaan Manse kumoon!

Liput toiseen välieräpeliin etukäteen Nettilipusta https://www.nettilippu.fi/fi/event/valierat-kirittaret-manse-pp-22-8

Tilastot https://www.pesistulokset.fi/ottelut/106781

Palkitut

IEeva Mäki-Maukola
IILaura Toikkanen

#kirittäret #liikuntapääkaupunki #pesis #allinoranssi #jyväskylä #otteluraportti

Lue myös
Uutinen