Kirittäret voittoon Lapualla

 – Otteluraportit, Superpesis

Kirittäret tyrmäsi Lapuan jo ensimmäisessä sisävuorossa, toinen jakso taisteltiin tasoihin.

Kirittärien alkukaudesta ailahdellut peli alkaa asettua hiljalleen uomiinsa. Varsin haastava kesäkuun lopun otteluohjelma on kartuttanut mukavasti pisteitä ja Porin vierasvoiton jatkoksi haettiin alkukauden kovia otteita esittäneestä Lapuan Virkiästäkin vierasvoitto.

Helteisessä kelissä Lapualla ottelu alkoi Kirittäriltä mainiosti, kun ensimmäinen Lapuan sisävuoro päättyi ajotilanteessa sisäpelaajan estämistuomioon ja Lapua saatiin pidettyä nollilla. Omassa sisävuorossaan Kirittäret sai rakennettua ykköskärjestä yhden palon ajolähdön, josta Tinja Töyrylä Lapuan lukkarin avustuksella löi johtojuoksun 1-0. Kirittärien paine jatkui ja kun Sara Kujasen lyönti löysikin pienellä ulkokentän avulla kenttään, niin johtolukemat olivat jo 0-2. Sen jälkeen Kirittäret ei enää apuja Lapualta kaivannut, vaan painoi tylysti kaasua. Elsa Nymanille tuli kahden palon ajolähtö, josta Nyman löi korkeasta tolppasyötöstä vastustamattomasti väliin ja Emmi Särkiojalla oli helppo työ hölkätä johdoksi jo 0-3. Kirittäret tyhjensi tässä vaiheessa kentän ja kakkoskärjestä erittäin luotettavasti kentälle koko alkukauden mennyt Saana Kamppinen lähtikin etenemishommiin. Mainioon lukkarivireeseen pääsyt Ronja Salmela ei kumarrellut Lapuan ulkokenttää, vaan löi tylysti kolmosrajasta maisemaan tuloksena 1+1 ja taululle 0-5, mikä on aika harvinainen lukema Lapuan Lukkarilassa ensimmäisen vuoroparin jälkeen. 

Elsa Nyman juhlii onnistunutta lyöntiä.

Lapua on aina vaarallinen sisäpelijoukkue, joten Kirittäriltä vaadittiin varsin hyvää kärsivällisyyttä ja tarkkuutta omassa ulkopelissään. Lapualle ei annettu mahdollisuuksia läpilyönteihin ja muutoinkin ulkopeli oli tarkkaa eikä Janette Lepistön lyömä kavennusjuoksu Kirittäriä horjuttanut. Toisessa sisävuorossa Kirittäret jatkoi erinomaista lyöntipeliä ja ykköskärjen palottomasta ajolähdöstö Emmi Särkioja kotiutti erinomaisella kakkosrajan kierrenäpillä Saana Kamppisen. “Tintti” Töyrylä tykitti keskisaumasta Selina Similän kotiin 1-7 ja jatkona Sara Kujanen vastustamattomati Lapuan etulukijan jalkojen vierestä jo 1-8. Jakson loppu oli sitten enemmän tai vähemmän loppuvihellyksen odottelua eikä Lapualle annettu kuin kosmeettinen kavennus 2-8.

Venla Karttunen onnistui niin mailan varressa kuin ulkonakin. Kuva Juha Leskinen
Ronja Salmelan mainio lukkarivire jatkui. Kuva Juha Leskinen

Toiselle jaksolle oli luvassa puolin ja toisin tarkkaa ulkopeliä ja ehkä helteinen keli oli hieman pusertanut pelaajistakin jo mehuja. Kirittäret sai rakennettua kuitenkin heti toisen jakson aloittavalla palottoman ajolähdön, josta Emmi Särkioja löi Lapuan lukkarin väärästä syötöstä huolimatta mainion kakkosrajanäpin ja Viivi Partanen toi erittäin kovalla etenemisellä Kirittärille johtojuoksun. Toisessa sisävuorossa kakkoskärki sai vielä rakennettua tilannetta, mutta kotiutus ei tällä kertaa onnistunut.

Viivi Partanen eteni vahvasti. Kuva Juha Leskinen

Kirittärien sisäpeli hieman hyytyi tähän ja tuloksen suhteen loppu olikin sitten jonkinlaista selviytymistaistelua. Lapua sai kuin saikin tehtyä kärjestä palottomalla ajolähdöllä tasoitusjuoksun, kun aivan täpärästi Petra Kerola ehti kotiin Iina Lehtisen näpillä. Lapua sai jatkettua painetta Kirittärien ulkokenttään ja johtojuoksukin oli lähellä, kun kakkoskärjen takatilanteessa Camilla Höglund löi pallon väliin, mutta Ronja Salmela sai kuin saikin liimattua kiinni Tinja Töyrylän hurjan polttoheiton (katso alla oleva koostevideo ajassa 1:27, https://youtu.be/a6oMJEawQZ0?t=86) ja toista jaksoa jatkettiin tasalukemissa.

Vaikka Kirittärien sisäpeli tähän hyytyikin, niin ulkopeli piti mainiosti. Kolmannessa vuoroparissa Lapuaa ei päästetty kolmoselle ja viimeisen tasoittavallekin Kirittäret sai poltettua Lapuan etenijän kotiin. Jakso tasattiin siis juoksuin 1-1 ja koko ottelu Kirittärille 0-1 (2-8,1-1).

Voitto maistui joukkueelle. Kuva Juha Leskinen

Pelinjohtaja Mattias Kitola oli pelin jälkeen tyytyväinen vierasvoittoon.

– Keli oli aika lailla äärimmäisestä päästä ja se vaati paljon pelaajilta. Pari saatiin räpylästä ja sen jälkeen lyötiin erittäin hyvin. Olen äärimmäisen tyytyväinen miten pelattiin ensimmäisen jakso. Toisella jaksolla oli molemmilta huonoa peliä, kumpikaan ei pystynyt sitä ottamaan ja 1-1 oli varmasti oikea tulos. Kun Lapualta poistuu voittajana, niin pitää olla tyytyväinen.

Kirittärien ykköspalkittu kapteeni Venla Karttunen oli myös tyytyväinen vierasvoitosta.

– Aloitettiin hyvin, pari saatiin räpilästä, mutta Ronja Salmelalta oli hieno lyönti läpi.Tärkeät kaksi pistettä, kun selvittiin kuitenkin toisen jakson lopusta.

Tilastot https://www.pesistulokset.fi/ottelut/84351

Palkitut

IVenla KarttunenKeskisuomalainenPelaajakortti
IIRonja SalmelaPelaajakortti

Kirittärien pelit jatkuvat jo perjantaina 28.06.2024 klo 18, kun Hippokselle saapuu Itä-Länsi-viikonlopun aluksi Porin Pesäkarhut. Otteluun Poria vastaan Keskisuomalainen tarjoaa tilaajilleen 2 lippua yhden hinnalla, ohjeet Keskisuomalaisen nettisivuilta. Lauantaina 29.06.2024 pelataan sitten ensin Tyttöjen Itä-Länsi klo 11 ja klo 16 vuorossa naisten Itä-Länsi.

#kirittäret #liikuntapääkaupunki #pesis #allinoranssi #jyväskylä #otteluraportti

Lue myös