Kirittäret kaatoi Hyvinkään Tahkon puhtaasti

 – Otteluraportit, Superpesis

Peli kehittyy oikeaan suuntaan, mutta vielä riittää työsarkaa. Tahkoa vastaan kehitys palkittiin 3 sarjapisteellä.

Kirittäret hallitsi ottelun ensimmäistä jaksoa selvästi. Alkutahdit löivät ensimmäisen tasoittavalla vuorolla ykköskärjen palottomasta tilanteesta ensin Venla Karttusen ja Emmi Särkiojan vapailla välilyönneillä. Toisessa vuoroparissa aloittavalla Hyvinkään Henriikka Harinen kavensi hidastetulla, joka hieman poltteli Kirittärien räpylässä, mutta heti tasoittavan aluksi Viivi Partanen tykitti kakkorajasta maisemaan ja pallo vieri lopulta aidan ali kohti Köyhälampea kunnarin arvoisesti. Jatkotilanteesta Emmi Särkioja löi jälleen väliin ja Partanen toi tuplajuoksun. Kolmannen vuoroparin tasoittavalla Särkioja löi jälleen kumuran väliin ja jälleen Viivi Partanen toi juoksun lukemiksi jo 5-1, jotka olivat myös jakson loppulukemat.

Jaksolla Viivi Partanen toi 4 juoksua ja Emmi Särkioja löi 3. Koko ottelun ajan mainioita otteita lautasen ääressä esittänyt Ronja Salmela päätti Hyvinkään Tahkon viimeisetkin pyristelyt ottamalla jakson päättäneen palon kärpäsellä kolmoselta. Jokaisessa vuorossa rakennettua tilanteita ja peli oli kauttaaltaan Kirittäriltä hyvin hallussa.

Viivi Partanen iski kunnarin kakkosrajasta. Kuva Juha Lehtinen

Toinen jakso alkoi myös hyvin ja Kirittäret karkasi jo 3-0 johtoon. Toisella jaksolla ulkopeliin hiipi taas pieniä virheitä ja Tahko hilasi itseään mukaan peliin kaventamalla lukemat 3-2 neljänteen vuoropariin mennessä. Neljännen tasoittavalla Kirittäret otti nopeaan tahtiin kaksi paloa, mutta viimeisen palon hakemisessa joukku piti kotiyleisöä jännityksessä loppuun asti. Vapauttava palo saatiin kuitenkin tehtyä kotiutusyrityksestä ja koko ottelu siis puhtaasti Kirittärille 2-0 (5-1, 3-2).

Pelissä oli jälleen merkkejä parempaan suuntaan, mutta ihan koko ottelua oman pelin tason pitäminen korkealla ei riittänyt. Sisällä tehtiin turhia merkkivirheitä ja ajoittain ulkopelissäkin pidettin liian kovaa kiirettä pallon hieman polttaessa sitten kässissä. Tärkeintä oli kuitenkin voitto ja kolme sarjapistettä sekä ensimmäisen jakson varsin ehyt peli.

Peli-ilon pilkahdukset näkyivät katsomoonkin. Kuva Juha Lehtinen

Kirittärien pelinjohtaja Mattias Kitola oli tyytyväinen pisteisiin, mutta varsin kovaa tulevien viikkojen otteluohjelmaa varten kehitettävää vielä riittää.

– Paljon mahtui hyviä suorituksia. Sisällä sählättiin tosi paljon, mikä tukehdutti tilanteen rakennettua. Alkuun oli ulkona hyvää peliä, mutta loppua kohti virheet sielläkin lisääntyi. Saatiin pidettyä Tahkon lyöjistä Vahvelainen, Nummikari ja Arbelius yhteensä 4 kärkilyönnissä, joten jotakin tehtiin oikein.

– Ronja Salmela pelasi lautasen ääressä varmasti kauden parhaan pelinsä. Ronja pääsi hyvin heittelyyn mukaan ja väärätkin osuivat kohdilleen.

– Tiukat 2 peliä tulossa viime kauden finalisteja vieraana, Tällä pelillä ei ole mahdollista pärjätä, mutta elementtejä pelissä on mikä mahdollistaa pärjäämiseen. Parantaa pitää, mutta suunta on oikea. Ensimmäinen jakso oli hyvä, vaikka paine huonojen pelien jälkeen onkin ollut kova.

Kirittärien ykköspalkittu Viivi Partanen (1+0/5) oli myös tyytyväinen ensimmäiseen jaksoon, mutta harmitteli otteen lipsumista toisella jaksolla.

– Ekalla jaksolla oltiin tasainen joukkue eikä sähelletty kuten toisella jaksolla. Itse kullekin tuli paljon huolimattomuusvirheitä, paljon on vielä parannettavaa.

Hippoksen katsomon kommentteja antoivat Pia ja Ville

– Eka jakso oli selvää hallintaa. Toinen jakso oli vähän liiankin jännäksi, vaikka voitto tulikin. Positiivista oli se, että lukkarityöskentely oli hyvää ja kärki meni hyvin kentälle.

– Positiivista oli nähdä itsevarmuutta pelissä. Parempaan suuntaan ollaan menossa.

Ronja Salmela pelasi hyvän pelin lautasen ääressä. Kuva Juha Lehtinen

Kirittärien kesäkuun jatko-ohjelma on haastava, kun seuraavaksi vuorossa ovat vieraspelit Poria, Mansea ja juhannuken jälkeen Lapuaa vastaan. Itä-Länsi-viikonlopun yhteydessä pelataan Hippoksella pe 28.06.2024 klo 18 vielä Kirittäret – Porin Pesäkarhut, joten tasonmittausta mitalisuosikkeja vastaan saadaan enemmän kuin riittävästi.

Muistutuksena vielä, että alkuperäiseen otteluohjelmaan merkitty Kirittäret – JoMa 19.06.2024 on siirretty sunnuntaille 07.07.2024 Itä-Länsi lisäkatsomorakenteiden rakentamisen takia.

Harvian Jälkilöylyt

Ottelun lehdistötilaisuus

Tilastot https://www.pesistulokset.fi/ottelut/84321

Palkitut

IViivi Partanen Pelaajakortti
IIEmmi SärkiojaPelaajakortti

#kirittäret #liikuntapääkaupunki #pesis #allinoranssi #jyväskylä #otteluraportti

Lue myös
TiedoteTiedote