Hamina voitti Kirittäret Hippoksella

 – Otteluraportit, Superpesis

Kirittäret kaatui useisiin ulkopelivirheisiin, Hamina vei pisteet 0-1 (5-5, 2-3).

Kirittärien tiukka kolmen ottelun peliviikko päättyi edelleen helteisessä kelissä Hippoksella. Alla oli kahdesta vieraspelistä ensin tappio Seinäjoelle ja voitto Pöytyästä. Peli ei ole ollut vielä valmista, mutta Pöytyää vastaan joukkueen ulkopeli antoi jo heräämisen merkkejä. Hippoksella tämä hyvä ote lipesi heti alussa.

Ensimmäisellä jaksolla Hamina sai yhden juoksun kovalla saumalyönnillä, mutta kaikki muut juoksut annettiin tavalla tai toisella räpylästä. Kahden vuoroparin jälkeen taululla oli Haminan johtolukemat 2-5, mutta varsin tiukassa tilanteessa Kirittäret väänsi kuin väänsikin tilanteen tasalukemiin 5-5 ja pääsi vielä yrittämään jaksovoittoakin siinä kuitenkaan onnistumatta. Varsin pitkää jaksoa venytti pari loukkaantumista, joista Hippoksen yleisön säikäytti erityisesti lukkari Ronja Salmelan nilkan pyöröhtäminen. Pitkähkön hoitotauon jälkeen Salmela kuitenkin palasi peliin ja taisteli pelin loppuun mallikkaasti.

Ronja Salmelan loukkaantuminen säikäytti pelin alkupuolella koko Hippoksen yleisön.
Kuva Juha Leskinen
Salmela taisteli pelin loppuun mallikkaasti teippauksen avulla. Kuva Juha Leskinen..
Kuva Juha Leskinen..

Toisella jaksolla joukkueen hermostuneisuus erityisesti ulkopelissä jatkui ja Hamina päästettiin jälleen kuskin paikalle. Vaikka tilanteita saadaan tehtyä ottelussa ihan hyvin (24 kolmostilannetta), niin myös sisäpelissä puristus mailasta on turhan kova. Toinen jakso kääntyi Haminalle 2-3 ja koko ottelu 0-1

Kirittäret pääsee nyt puolentoista viikon harjoitustauolle. Seuraava peli on vuorossa tiistaina 04.06.2024 klo 18, kun Hippokselle saapuu vieraaksi Lapuan Virkiä.

Kuva Juha Leskinen

Pelinjohtaja Mattias Kitola oli ottelun jälkeen mietteliäs.

– Aika ahdasta on pelaaminen tällä hetkellä. Paljon saa kaveri meidän ulkokentältä apuja. Rentous, uskallus pelata ja terävyys puuttuu meidän pelistä. Puolentoista viikon tauko tulee meille tarpeeseen.

Kapteeni Venla Karttunen oli pelin jälkeen hämmentynyt.

– Paljon annettiin juoksuja Haminalle. Pelissä on tullut ihan outoja virheitä koko alkukauden. Ei olla pelissä siinä hetkessä – kun saadaan pari onnistumista putkeen, niin sitten töpeksitään jotenkin.

Hippoksen katsomokommenttia ottelusta antoi Helena Kaakkolahti.

– Kirittäret teki aika paljon räpylävirheitä ja huolimattomuusvirheitä. Antoi aika helpon pelin vastustajalle. Ihan hyvin Kirittäret olisi voinut kuitenkin voittaa vähön tarkemmalla pelillä. Joukkueen jännitystila tuntuu nyt katsomossa asti.

Harvian Jälkilöylyt

IVenla KarttunenKeskisuomalainenPelaajakortti
IIIida PajunenPelaajakortti

Tilastot https://www.pesistulokset.fi/ottelut/84306

#kirittäret #liikuntapääkaupunki #pesis #allinoranssi #jyväskylä #otteluraportti

Lue myös
Uutinen