Kirittäret taisteli 3 pistettä Pöytyältä

 – Otteluraportit, Superpesis

Kirittäret haki kovan väännön jälkeen täyden pistepotin vieraspelistä, Sara Kujanen ja Elsa Nyman jaksojen ratkaisijoita mailan varressa.

Kirittärien ”härkäviikon” 3 peliä 5 päivän toinen peli oli Pöytyän Urheilijoiden vieraana. Takana oli erittäin vaikea reissupeli Seinäjoelle ja sen suhteen lähtökohdat eivät olleet aivan parhaat mahdolliset. Pelissä jaettiin kuitenkin samat sarjapisteet kuin mistä tahansa muustakin pelistä, joten panosta pelistä ei senkään suhteen puuttunut.

Kirittäret aloitti pelin mukavasti, kun erinomaisessa lyöntivireessä tänään ollut Sara Kujanen vei kakkorajan iskullaan Kirittäret 0-1 johtoon. Toisessa vuoroparissa Tinja Töyrylä löi vastustamattomasti väliin ja Kirittärien johto kasvoi lukemiin 0-2. Tasoittavalla vuorolla Pöytyä osoitti sitkeyttä, vaikka Kirittäret saikin tehtyä Pöytyän palottomasta ajolähdöstä kaksi paloa Ronja Salmelan kärpäsen johtolla. Kahdella palolla Pöytyä väänsin rohkealla lyöntipelillä jakson tasoihin lukemiin 2-2. Tästä Kirittäret ei häkeltynyt, vaan kolmannessa vuoroparissa Kujasen lyönnillä Kirittäret nousi jälleen johtoon ja neljännen aloittavalla kahdella palolla Kirittäret kasvatti Kujasen kahdella yksittäisellä lyönnillä johtonsa jo lukemiin 2-5. Tasoittavalla vuoroparilla Pöytyä pääsi vielä kaventamaan, mutta Kirittärien ulkopelirutiini kesti. Kirittärien ensimmäisen jakson 5 lyödystä Sara Kujasen mailasta lähti 4.

Sara Kujanen iski 4 juoksua ensimmäisellä jaksolla. Kuva Juha Leskinen.

Kirittärien peli ei alkukaudella ole ollut vielä aivan valmista eikä pelirutiini oikein kestä vielä 8 vuoroparin tasaista kovaa suorittamista. Kausi on vielä alussa ja sellaista peli on vähän kaikilla tässä vielä vaiheessa kautta. Pöytyä sai toisen jakson alussa hyödynnettyä Kirittärien herpaantumisen niin ulkona kuin sisälläkin ja melkeinpä hurmoksessa löi taululle johtolukemat 5-0 eikä Kirittärien peli syttynyt oikein sisälläkään, ajatus harhaili niin merkeissä kuin etenemisissäkin. Kuitenkin Kirittärien pelilliseen DNA:han kuuluu sitkeyt ja peräänantamattomuus ja Kirittäret heräsikin peliin toisen jakson 3. tasoittavalla sisävuorolla. Ensin Emmi Särkioja haastoin Pöytyän linjapelaamista ja Selina Similä toi kavennusjuoksun 5-1. Kirtttäret sai jatkettua ajotilannetta ja tilanne näytti jo hieman lipeävän käsistä, kun viimeinen merkattu lyönti kopsahtikin etulaittomaksi ja Pöytyä sai toisen palon taululle. Tässä kohtaa Mattias Kitola rauhoitti tilanteen ja aikalisällä punottiin uudet juonet tiukkaan paikkaan. Juoni onnistuikin täydellisesti, kun lyöntivuoroon asettunut Elsa Nyman iski pallon kakkosluukusta maisemaan ja 1+3 pajatson tyhjennys toi pelin yhtäkkiä tasoihin 5-5. Kirittäret hyödynsi momentuminsa täydellisesti, kun Laura Toikkanen löi vielä Nymanin tuplajuoksulla kotiin ja Kirittäret olikin siirtynyt 5-6 johtoon. Tästä tyrmäyksestä Pöytyä ei toipunut eikä Pöytyän viimeisellä sisävuorolla Kirittärien ulkokenttä antanut armoa, vaan Kirittäret vei jakson ja samalla koko ottelun 0-2 (3-5, 5-6).

Elsa Nyman löi 1+4 toisella jaksollla. Kuva Juha Leskinen

Kirittärien pelinjohtaja Mattias Kitola oli tyytyväinen sarjapisteistä.

– Seinäjoella tuli toissapäivänä sellainen selkäsauna, etten muista nähneeni. Sen päälle piti rakentaa peliä, sisällä monella tapaa ookoo. Toisen jakson alkuun olen tosi pettynyt, jätettiin paljon palon paikkoja käyttämättä. Kahden vuoron jälkeen ulkopeli jotenkin loksahti kohdilleen, löytyi puhe, ilme ja tuuletuksia. Sen suhteen peli meni hyvään suuntaan. Kolme pistettä matkaan Varsinais-Suomesta oli hyvä asia.

Elsa Nyman oli voiton jälkeen helpottunut

– Voitosta hyvät fiilikset, tiukka vääntö oli, puolin ja toisin sattui ja tapahtui. Lopussa saatiin sitten puristettua pisteet. Kunnarilyönnin suunta katsottiin aikalisällä ja nyt onnistui.

Kirittärien tiukka peliviikko jatkuu jo huomenna sunnuntaina 26.05.2024 klo 17, kun Kirittärien vieraaksi Hippokselle saapuu Haminan Palloilijat.

Palkitut

IElsa Nyman1+3/2, kl 7/7Pelaajakortti
IISara Kujanen0+4/0, kl 5/10Pelaajakortti

Tilastot https://v2.pesistulokset.fi/ottelut/84302

#kirittäret #liikuntapääkaupunki #pesis #allinoranssi #jyväskylä #otteluraportti

Viimeaikaisia uutisia