Kotiutusosasto johdatti Kirittärien räväkkää ryhtiliikettä

 – Otteluraportit, Superpesis

Kirittäret palasi voittokantaan kukistettuaan kotonaan sarjanousija Haminan Palloilijat kevyesti 2-0 (4-2, 5-0). Mieluisaa oli se, että kaikki Kirittärien juoksut tulivat ns. pääkotiuttajien mailasta.

Keskiviikkoinen Lapua-tappio kuitattiin hienolla tavalla, kun joukkueen pahasti tökkinyt sisäpeli palasi taas tehokkaampaan moodiin. Vastus oli toki asteen pari vaatimattomampi, mutta kyllä tätä petrausta ryhtiliikkeeksi voidaan sanoa. Vaihtopelissä lyönteihin oli saatu osoitetta ja jämäkkyyttä, ja peräkkäiset onnistumiset saivat junan iloiseen liikkeeseen: ajolähtöjä järjesteltiin yhtä lukuun ottamatta jokaisella sisävuorolla.

Hamina sinnitteli jotenkin mukana ensimmäisen jakson, mutta toisella kotijoukkue ei antanut nousijajoukkueelle enää palaakaan. Polttoheitot napsuivat tarkasti räpylään ja etenkin takatilanteessa Kirittärien ulkopeli terästyi entisestään.

Kotiutusosasto kiitti kauniisti lisääntyneistä tilaisuuksista. Pääkotiuttajamme Tinja Töyrylä (4), Sara Kujanen (2) ja Jutta Myllyniemi (2) vastasivat kaikista joukkueen juoksuista, kun yksi tuli harhaheitolla. Haminasta ei ollut suitsimaan Kirittärien ykköskärkeä, kun  Itä-Länsipelaajat Viivi Partanen (3) ja Eeva Mäki-Maukola (4) ravasivat vuoron perään turvaan kotipesän pilttuuseen. Mäkki jatkaa myös hurjaa kärkkärityöskentelyään: 7/7 nosti hänet jo aivan piikkipaikan tuntumaan kärkilyöntitilastossa.

Tappiosta huolimatta Hamina voi kuitenkin jatkaa sarjaa pää pystyssä. Sarjatulokas on napsinut tärkeitä pisteitä usealta sarjataulukossa edellä olevalta joukkueelta. Sarjapaikka on jo käytännössä varmistunut ja kovan juniorityön vuoksi seuralla on naisten Superissa valoisa tulevaisuus. Haasteena on toki pitää lahjakkaimmat pelaajat mukana omassa ringissä jatkossakin.

Kirittärillä on runkosarjaa jäljellä vielä 6 ottelua ja se taistelee tiukasti pudotuspelien kotiedusta. Kärkikaksikon Manse  – Pori takana sarja inkin erittäin tiivis, sillä Kirittäret, Lapua ja Seinäjoki ovat kaikki pienien marginaalien sisällä toisistaan. Voiton myötä Kirittäret nousi sarjataulukossa neljänneksi.

Ottelun Harvian Jälkilöylyt

Ottelun lehdistötilaisuus

Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/58906

Palkitut

Oomin Energisin pelaajaKati Tanhua
I, L&T Kierrätyksen KirittäjäEeva Mäki-Maukola
IITinja Töyrylä
Ruutu-tähtiMari Mantsinen
Ottelun SohwitarElsa Nyman

Otteluraportin tarjoaa

#mestareidenmatkassa #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #itälänsi2024 #tunteenpaloja #otteluraportti #konnekuljetus

Lue myös