Kirittärille kirvelevä kotitappio – Mailajussien nuoret superlupaukset häikäisivät

 – Otteluraportit, Superpesis

Seinäjoen Mailajussit jää historian kirjoihin ensimmäisenä joukkueena, joka pystyi lyömään Kirittäret uudella Hippoksella. Tappio Supervuoroparissa 1-2 (3-2, 1-2, 1-3) sinetöityi Mailajussien kahden nuoren kotiuttajan onnistumisiin.

Kirittäret hallitsi avausjaksoa, vaikka Mailajussit käväisikin hetkellisesti johtoasemassa harhaheiton jälkeen. Ulkokenttä piti Mailajussien pyristelyt kurissa ja kun Tinja Töyrylä kotiutti kahdesti Eeva Mäki-Maukolan, niin jaksovoitto jäi Jyväskylään. Avausjuoksunsa Kirittäret oli saanut Mailajussien tapaan harhaheitolla.

Toisen jakson 3. vuoropariin asti kaikki näytti edelleen hyvältä, Venla Karttunen oli juuri vienyt yllätysotolla Kirittäret johtoon ja heti perään saatiin paloton ajolähtö. Tästä eteenpäin kotiutuksissa ei enää onnistuttu, ei sitten millään. Mailajussit tuli kuitenkin lopussa rinnalle ja ohi. Vaikka koko sarjan ykköskotiuttaja Aino-Kaisa Mantere saatiin hyvin torjuttua, esiin nousi uusia ratkaisijoita.

Yksi Seinäjoen voiton takuunaisia oli kausen 2023 ensimmäisen naisten Superpesisottelunsa (jo kaudella 2022 2 ottelua) pelannut Matilda Niskakangas. Heinäkuun alussa vasta 15 vuotta täyttänyt todellinen superlupaus nakutti kaksi juoksua Kirittärien ulkokenttään ja sai samalla ensimmäiset kärkilyöntinsä naisten Superpesiksessä. Vasta C-tyttöikäinen Niskakangas on toki vakuuttanut kauden aikana jo B-tyttöjen otteluissa. Ylivieskalaislähtöisen Niskakankaan nimi kannattaa laittaa muistiin, hänestä kirjoitetaan tulevaisuudessa vielä isoin otsikoin.  Toinen ratkaisupelaaja oli niin ikään kaksi juoksua lyönyt Minea Mäkiviita, 17. Mäkiviidan lyömä jakson voittojuoksu näytti ensin menevän selväksi paloksi kotipesään, mutta lukkari Mari Mantsisen epäonneksi pallo tipahti räpylästä ja palo jäi ottamatta.

Supervuorossa Mailajussit sai isomman vaihteen päälle. Aino-Kaisa Mantere löi alkutahdit 2-saumasta, Niskakangas ja Mäkiviita löivät komeilla lyönneillä Mailajusseille 0-3 taululle, vaikka viimeisessä juoksussa Kirittärien ulkokenttä avustikin. Kirittäret sai omalla sisävuorollaan tehtyä useamman ajolähdön, mutta Sara Kujasen välilyönti jäi ainoaksi onnistumiseksi.

Pelinjohtaja Mattias Kitolaa ei tavoitettu ottelun jälkeen, mutta kapteeni Kati Tanhua luonnollisesti harmitteli tappiota.

– Harmittava tappio – tuntuu että jäi aika pienestä kiinni. Peli oli pitkään meidän hallussa ja olisi voinut tuoda meille kolmekin pistettä, mutta nyt kävi näin. Meillä ote hieman herpaantui parissa vuorossa ja ikaveri sai hyvillä lyönneillä käännettyä ottelun itselleen. Meillä on prosessi vielä kesken ja tappiot eivät tätä joukkuetta heilauta. Oma pelikin on ollut vielä aika ailahtelevaa, mutta tarkoitus on parantaa. Ja saamme tuosta uudesta katsomosta valtavasti energiaa. Arkiottelussakin yli 1000 katsojaa, niin on näitä kotipelejä kyllä mahtava pelata.

Mailajussit on kasvattanut kaikessa hiljaisuudessa uusia nuoria mestariluokan pelaajia. Niskakankaan ja Mäkiviidan ohella Jenni Matola, 19, viilettää pohjalaisten ykköskärjessä ja Mailajussien pelinjohdolla on takataskussaan vielä yksi valttikortti. B-tyttöjen lyöjätilastoa johtava Julia Ritola, 16, saanee myös vielä tällä kaudella tulikasteensa naisten Superissa.

Jos kotijoukkue nitkahtikin vähän ottelun lopussa, niin samaa ei voi sanoa yleisöstä. Hippos keräsi jo kolmannen kerran peräkkäin yli 1000 katsojaa, kun lehtereille pakkautui jälleen 1348 pesäpallon ystävää. Tappiosta huolimatta stadionilla oli loistava tunnelma.

Kirittärien kova pelitahti jatkuu jo perjantaina 14.07.2023, kun joukkue suunnistaa Lapualle joukkueiden ensimmäiseen kohtaamiseen tällä kaudella.

Harvian Jälkilöylyt

Ottelun lehdistötilaisuus

Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/58885

Palkitut

Oomin Energisin pelaajaEveliina Rantonen
I, L&T Kierrätyksen KirittäjäEeva Mäki-Maukola
IITinja Töyrylä
Ruutu-tähtiTinja Töyrylä
Ottelun SohwitarViivi Partanen

Otteluraportin tarjoaa

#mestareidenmatkassa #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100 #tunteenpaloja

Lue myös