Hippoksen trilleri kääntyi Kirittärille, vaikka JoMa haastoi loppuun asti

 – Otteluraportit, Superpesis, Yleinen

Saatiinpa jännittävä peli, kun altavastaajan rooliin tuomittu Joensuun Maila haastoi Kirittäret Hippoksella. Molempien jaksojen ratkaisua saatiin odottaa aina viimeiseen sisävuoroon asti.

Kyllä tässä väistämättä tuli mieleen edellisehtoon Leijonien puolivälieräpeli Slovakiaa vastaan. Altavastaaja päästetään heti alussa 0-2 johtoon, kun oma peli jäi niin sisällä kuin ulkona vähän puuroiseksi. Meillä ei ollut heittää kaukaloon Mörkö-Markoa, mutta onhan meillä onneksi Sara Kujanen. Saku käynnisti 2. lopettavalla Kirittärien takaa-ajon upealla hidastetulla 3-saumalyönnillä ja jatkoi seuraavassa vuoroparissa lyömällä 2-jatkeelta tasoituksen 2-2. Tästä edettiin tasatahtia Kirittärien viimeiseen sisävuoroon, jossa kauden parhaan pelinsä pelannut Jutta Myllyniemi sinetöi jaksovoiton kotijoukkueelle hermopallolla linjaan.

Kirittäret oli toisen jakson kolme ensimmäistä vuoroparia niskan päällä mennen jo 3-0 johtoon, mutta viime vuosilta tuttua rallattelua ei tänään todellakaan nähty. Joensuu on petrannut tämän pelin perusteella paljon viime vuodesta ja heidän pistepussiinsa kyllä ropisee, kunhan kausi tästä etenee. JoMa näytti sinnikkyytensä viimeistään viimeisellä sisävuorollaan, jossa se puristi palottomasta ajolähdöstä ensin 3-1 Nelli Huotarin lyönnillä. Kotikatsomoissa hiki nousi pintaan, kun ottelussa kolmesti Kirittärien ulkokenttää kurittanut Hanna Toivanen löi väliin 3-2. Jutta Myllyniemi vapahti fanit lopulta piinasta ottamalla lopulta 3. palon ykköspesältä.

Kuva Arska Kekki

Jännittävä ottelu, jossa nähtiin paljon käänteitä. Rystysiä pinnistettiin aivan huomaamatta valkoisiksi aina jaksojen loppuun asti. Kirittärien ulkopeli hakee vielä parasta iskuaan, mutta oli hienoa nähdä Elsa Nymanin ja ennen kaikkea naisten Superissa debyyttiottelunsa pelanneen Iida Pajusen edesottamuksia. Kentälle mentiin vähintäänkin kohtalaisen hyvin. Pajunen otti myös ulkokentällä roolia. Hän oli rookiena ymmärrettävästi JoMan pommituksen kohteena, mutta selvisi kuivin jaloin avauksestaan. Ensimmäinen tuotu juoksukin jäi vain muutamista senteistä kiinni. Hyvää pelisilmää osoittanut kotiyleisö palkitsi Pajusen Ottelun Sohwittarena eli yleisön suosikkipelaajana.

– Kuna Nalle (Viljanen) sanoi viikolla, että nyt tuut sitten pelaamaan 2-koppariksi JoMaa vastaan, niin ensin jännitti, mutta treeneissä se sitten laukesi. Itse pelissä totta kai jännitti aluksi vieläkin enemmän ja se Nelli Huotarin tekemä eka juoksu meni ihan oman jännityksen piikkiin. Sitten alkoi tulla onnistumisia ja pystyin rentoutumaan ja lopulta oli tosi kiva pelata. Nilkkojen kanssa on ollut ongelmia kevään mittaan, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Pelinjohtaja Nalle Viljanen, miten itse kommentoit pelin käänteitä?

– Tiukka ja hyvänlaatuinen peli. Molemmille joukkueille tuli juoksuja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvillä lyönneillä. JoMa on nopea joukkue ja kotiutusvoimaakin riittää. Meiltä kuitenkin hyvä voitto. Iida Pajuselta oli hieno sarja-avaus Superissa. Jos ajatellaan, että hän pelasi viime vuonna ensimmäistä kertaa B-tytöissä kopparina, niin hieno on ollut kehityskaari. Muutamia paikkoja oli, joissa oltaisiin voitu olla terävämpiä, mutta myös 2-kärki onnistui tänään. Ella Mäkelän 3-saumapuhkaisu oli todella hyvä lyönti. Huomenna viilaamme kuvioita hiukan ja mietimme kokoonpanoa. Susanne Ojaniemi on alustavien tutkimusten mukaan poissa joka tapauksessa joitakin viikkoja.

Onnistujia löytyi myös kokeneemmasta kaartista. Vaihtajatrio Ella KorpelaEeva Mäki-MaukolaJutta Myllyniemi oli tänään elementissään ja järjesti hyvin tilanteita. Kotiutuksissa onnistuttiin kohtuullisesti 7/15: Myllyniemi, Kujanen ja Emma Körkkö löivät kaikki 2 juoksua naiseen. Mari Mantsinen oli tiukoissa paikoissa jälleen ulkopelin lukkona ja otti 4 tärkeää paloa joko kärpäsenä tai sutkilla syötöillään.

Ensimmäisen pelinsä Kirittärien Superpesisjoukkueessa pelannut etenijäjokeri Roosa Lappalainen toi heti yhden juoksun. Mäki-Maukola jatkaa hurjaa alkukauttaan: hänet palkittiin jo neljännen kerran peräkkäin joukkueensa parhaana pelaajana. Kujasen huikeita esityksiä mailan varressa on ollut hieno seurata, joten kyllä tässä sisäpeliinkin on paljon hyviä aihioita odottamassa lopullista puhkeamistaan.

Kuva Arska Kekki

Nyt nähdyn perusteella JoMa on todella toista maata viime kauteen verrattuna. Nuori, vikkelä ja uskaltava ykköskärki Johanna PirskanenSenna SurakkaLiinu Turpela on tehokas ja heistä on päänvaivaa jatkossa vielä monille. Kotiutuspuolella on myös aiempaa enemmän leveyttä. Lyöjäjokeri Hanna Toivanen löi 3 ja nuori lupaus Nelli Huotari komeasti 2 juoksua. Ja reserviäkin jäi.

Ottelun väliajalla Kirittärien puheenjohtaja Henna Virkkunen lahjoitti seuran puolesta 2000€ SPR Jyväskylän osastolle Kirittärien avausottelun kioskituotoista. Avustus on tarkoitettu Keski-Suomeen Ukrainasta saapuneiden pakolaislasten ja -nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Lue lisää https://www.kirittaret.fi/20220527-kirittaret-lahjoitti-2000e-ukrainalaisille-spr-kautta/

Uvazhaemye grazhdanskie lyudy Ukraini! Sportivnaya komanda Kirittaret predlagayet vam vozmozhnost besplatno smotret beisbol – national’nyi sport Finlyandii – v stadione Hippos tselyi god. Dobro pozhalovat!

Jännitystä saadaan lisää sunnuntaina 29.05.2022, kun joukkueet kohtaavat yhden päivän palautuksella toisensa heti uudestaan Joensuussa.  

Harvian jälkilöylyt

Ottelun lehdistötilaisuus

Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42625

Palkitut

Ottelun SohwitarIida Pajunen
IEeva Mäki-Maukola
IISara Kujanen

Otteluraportin tarjoaa

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100 #tunteenpaloja

Lue myös