Hybridipelaaja Susanne Ojaniemi häärii Kirittärissä isolla tunteella

Kaikille meille, jotka seuraamme sydän vinhasti läpättäen isoja urheilutapahtumia, itse voitolla ei loppujen lopuksi ole aina niin suurta merkitystä. Tunteet vievät meitä kovien odotusten ja karvaiden pettymysten välimaastossa käyrällä, mitä ensimmäinenkään matemaatikko ei osaa mallintaa. Siinä on jotain niin ihanan vangitsematonta, hallitsematonta ja ennakoimatonta kuin pienen puhurin ohjailemassa kaarnaveneessä. Ja kun se monissa tunnemyrskyissä seilannut paatti viimein pulahtaa kotisatamaan, niin muistin isolle kovalevylle piirtyvät taas kerran ne isot tunteet, mitkä urheilun seuraamisesta niin mielenkiintoisen tekevät.  

Tunteet olivat monilla meillä pinnassa, kun Kirittäret hävisi viimeisen finaalin viime syksynä Porissa. Tappion myötä omat sympatiat kääntyivät varmasti monella jo hetkeä myöhemmin myös Porin suuntaan: kuinka iso ja liikuttava asia olikaan seuralle, kaupungille ja koko faniyhteisölle saada se 19 vuotta jahdattu mestaruus.  Kirittärien riveissä kentällä muiden mukana lasisin silmin seisoi myös yksi pitkäaikainen Pesäkarhu, joka siirtyi seuraan edellissyksynä. Monelle fanille hopealle jääminen ei ollutkaan enää se isoin asia, vaan Susanne Ojaniemen jääminen viimeisen pelin jälkeen jälleen katselemaan kentällä, kun toiset juhlivat mestaruutta.

Kun tämä vuoden 2017 vuoden naispesäpalloilija ja loistava yleispelaaja siirtyi Kirittäriin toissa syksynä, niin Nalle Viljasen älynystyröissä nytkähti jälleen kerran. Tässähän meillä onkin semmoinen pelaaja, jolle ei olekaan niin tärkeää olla kova vaihtaja tai polttaja, vaan olla hyvä vaihtelevissa pelihetkissä. Syntyi hybridipelaajan käsite. Aiemmin kovasta ulkopelaajasta ja erinomaisesta vaihtolyöjästä tehtiin Kirittärille uusi täsmäase. Ja siitä nähtiin vasta raapaisu viime kesänä.

Isolle yleisölle oli ehkä hämmentävää nähdä entinen Porin luotettava linjapelaaja yhtäkkiä jokerina tai kakkoskärjen vaihtajana, kentälle menijänä tai jopa kotiuttajana, mutta tarkemmin miettien Viljasen palaset loksahtelevat suorastaan paukahtaen kohdilleen, kun asiaa tarkemmin mietti. Kenellä muulla joukkueella on laittaa kehiin kameleontin lailla rooliinsa sopeutuva ja peliä ymmärtävä maailmanluokan pelaaja?

Kuokkalan yhtenäiskoulussa yhteiskuntakelpoisia ihmisiä työkseen kasvattava Susse on joutunut myös itse kasvamaan ja uudistumaan monesti elämässään. Paljon nähnyttä ja kokenutta pelinaista on pakko kunnioittaa – eipä tuo pienistä säpsähdä. Erityisen kunnioitettavaa on se akrobatia, miten hän taipuu mihin tahansa asentoon joukkueensa eteen. On tasan varmaa, että tällaisia pelaajia ei Suomen niemellä isommin kasva. Kun kuulee puhelimessa tuon intohimoisen, isolla tunteella peleissä elävän pelaajan äänen, niin jo 11 vuotta tarkasti seuraamani tähtipelaaja muuttuu ihanan tavalliseksi, omia tunteitaankin mutristelevaksi, ihan tavalliseksi suomalaiseksi naiseksi. Jää mielikuva, että uuteen rooliinsa nyt jo vuoden tottuneelta Susselta voidaan odottaa ensi kesänä ihan mitä, missä ja milloin vain.

No moi Susse! Mitäpä sinulle kuuluu näin hienona kevätpäivänä?

No moi! Ajelen tässä autolla kohti Poria, joten ihan hyvä paikka on jutella. Hyvää kuuluu, treenit on kulkeneet koko talven erittäin hyvin ja muuten tässä eletään ihan perusarkea vaan.

Olet Emma Körkön kanssa joukkueen kokenein urheilija. Mikä saa jo 12 vuotta naisten Superia pelanneen, monia muita enemmän urallaan saavuttaneen pelaajan yhä vielä satsaamaan lajiin, kun tietää kuinka paljon se vaatii?

Kyllä se on vain niin yksinkertaista, että kun asiasta nauttii, niin sitä jaksaa. Lisäksi aina löytyy omia kehitettäviä asioita, mitkä motivoivat itsensä kehittämiseen pelaajana.

Tulit viime vuonna Kirittäriin pelattuasi sitä ennen koko urasi Pesäkarhuissa. Toiko seuran vaihto uutta motivaatiota tai uusia harjoituksellisia juttuja itsellesi?

Harjoituksellisesti yksi iso asia itselle oli meidän juoksuvalmentaja Vesa Rantanen, koska Porin aikanani meillä ei ollut erillistä juoksuvalmentajaa.  Tämä näkyy ja tuntuu omassa harjoittelussani tosi paljon ja on tuonut minulle lisää virtaa. Pelillisesti ei ehkä ole tullut isoja asioita eteen, mutta tietysti kulttuuri ja ihmiset ovat erilaisia, mikä tuo aina tietty oman mausteensa mukaan. Olen viihtynyt Kirittärissä erittäin hyvin.

Monille faneille olet jäänyt elävästi mieleen äärettömän kovana tunnepelaajana – tämä näkyi erityisesti loppukauden ratkaisupeleissä. Finaalien päätyttyä sinulla olivat varmasti hyvinkin kaksijakoiset tunteet, kun oma joukkue hävisi finaalit, mutta entinen oma seurasi voitti kauan kaivatun mestaruuden.

Päällimmäisenä tunteena häviön jälkeen on aina pettymys. Silti voin ihan vilpittömästi sanoa, että olin iloinen Porin puolesta. Seura, katsojat ja kaikki muutkin saivat sen. mitä olivat niin monet vuodet tavoitelleet. Koko Porin kaupungille ilo ja kunnia siitä asiasta. Sen verran se kuitenkin kirpaisi, että en ole heidän juhlavideoitaan tai kuviaan pystynyt katselemaan. Se olisi veitsen kääntämistä omassa haavassa. Toisaalta – vaikka me hävisimme ja minä hävisin, niin ei se ole Porilta mitään pois.

Mutta taas laitetaan uutta matoa koukkuun! Viime kaudestasi silmiinpistävää oli monelle katsojalle se, että huippupelaaja ei olekaan missään vakinaisessa roolissa joukkueessa. Miten itse koit tämän tilanteen erityisen hyvänä ulkopelaajana?

Vei tavallaan kyllä aikansa tottua siihen, että jokaiseen peliin kun menet, niin sinulla voi olla eri rooli. Ajan myötä siitä tuli kuitenkin tosi palkitsevaa, koska peliä voi katsoa niin monesta eri näkökulmasta. Itselleni tilanne ei kuitenkaan tullut mitenkään yllätyksenä, koska roolini muodostui jo talven aikana. Mikään rooli ei siis tullut missään kohtaa yllätyksenä. Suurin ero pelin virtauksen tuntemisessa oli varmaan siinä, pelasitko jokerina vai ulkokentällä.

Minkälaisia ajatuksia omasta pelistäsi on jäänyt viime kaudelta mieleen, kun rooli tosiaankin oli hyvin erilainen kuin ennen?

Sanon näin tylsästi, että olen ihan tyytyväinen. En ole tosi tyytyväinen, mutta en myöskään pettynyt. Varsinkin välieristä ja finaaleista jäi tunne, että pystyin oikeasti auttamaan joukkuettani. Tässä vaiheessa kun kilometrejä on kuitenkin jo aika paljon takana, niin kyllä ne kovat pelit ja pudotuspelit sytyttävät kaikkein eniten.

Miten talviharjoittelusi on sujunut noin yleisesti?

No on mennyt tosi hyvin. Meille tuli kolmas fysiikkavalmentaja Saija Määttä mukaan viime syksynä, ja hänen kanssaan olen tehnyt uusia voimaohjelmia, joista olen tykännyt kovasti.  Rantasen Vesan kanssa työt ovat jatkuneet ja täytyy sanoa, että hyvin on mennyt. Testituloksia ei vielä ole, mutta tunne on hyvä. Minusta on tullut monien mielestä ns. hybridipelaaja. Kun teen jo toista vuotta sitä, että pelinjohto voi lyödä minut mihin tahansa kohtaan, niin harjoittelussakin olen oppinut, ettei minun tarvitse keskittyä vain yhteen rooliin, vaan keskityn moniin rooleihin samanaikaisesti. Jos joku kysyy valmentajilta, että mihin tilanteeseen erityisesti harjoittelen, niin kukaan ei sitä tiedä noin karkeasti sanottuna. Mutta etenijä/vaihtajarooli on kuitenkin se keskeisin, mihin treenaan.

Jos mennään harjoittelun yksityiskohtiin, niin mihin fysiikka- tai lajiteknisiin asioihin olet erityisesti kiinnittänyt huomiota tänä talvena?

Ehkä juoksuun on haettu nopeutta lisää, mutta ei minulla mitään erityisiä harjoittelun painopisteitä ole ollut. Kokonaisvaltaista harjoittelua. Jalkanopeutta tuli jo viime kaudella lisää Vesa Rantasen opissa ja se, mitä olemme Kirittärissä erityisesti harjoitelleet, on pesiltä lähtö.  Etenemistä on harjoiteltu paljon enemmän kuin esimerkiksi Porin aikoinani. Ihan hyvällä tiellä tässä ollaan.

Oletko asettanut itsellesi minkälaisia tavoitteita ensi kesäksi?

No joo – on vähän vaikea asettaa itselle tavoitteita, kun pelaa sitä hybridiroolia. Pelaan siellä mihin minut laitetaan niin hyvin kuin pystyn ja pidän itseni kunnossa.

Talvella tuo hybridiroolisi on näköjään vakiintunut. Teillä on ollut paljon uusia nuoria pelaajia mukana talven harjoituspeleissä. Ketkä heistä ovat tehneet itseesi suurimman vaikutuksen?

No jos unohdetaan Elsa Nyman ja Viivi Partanen, jotka ovat jo aikaisemminkin pelanneet Superia, niin olen iloinnut Iiris Raution tosi pirteistä pelisuorituksista etukentällä. Haluan nostaa myös esiin sen, että on ollut erittäin kiva olla kolmosella, kun näki että Ronja Salmela on asettunut lyöntivuoroon. Tiesi heti, että kohta mennään. On kyllä kova kotiuttaja.

Viikon päästä teillä on sitten edessä talven päätapahtuma eli Halli.SM:n lopputurnaus Tampereella. Millä tavalla olette valmistautuneet talvikauden päätapahtumaan ja minkälaisin asein lähdette hakemaan menestystä Tampereelta?

Olemme tietysti purkaneet tarkkaan kaikki kauden pelit ja miettineet omia tavoitteita. Tavoitteesta en varmaan tässä uskalla sanoa mitään. Olemme kuitenkin pelanneet talven aikana monta peliä putkeen samana päivänä, joten nyt on ainakin se hyvä tilanne, että pystymme keskittymään yhteen peliin kerrallaan. Lauantaina yksi ja sunnuntaina toinen peli. Pääsemme valmistautumaan kunnolla aina yhteen otteluun ja saamme normaalin pelipäivän aivan kuin kesällä. Mahtava juttu muutenkin, että saamme kaksi kovaa peliä. Millä tavalla sitten iskemme, siitä päätetään torstain palaverissa, kun koko joukkue kokoontuu pitkästä aikaa yhteen. Treenaamme vielä yhdessä torstaina ja perjantaina ennen Halli-SM:iä.

Työskentelet Kuokkalan yhtenäiskoulussa 5-luokan luokanopettajana. Kuinka rankkaa tai palkitsevaa on kasvattajana oleminen nykypäivänä?

Enimmäkseen koen, että se on tosi palkitsevaa. Jo pelkästään se, että saa jonkun oivaltamaan jotakin on arvokasta. Myös se, että kun olen nyt toista vuotta saman luokan opettajana, niin luottamussuhde kasvaa ja koen itseni tärkeäksi henkilöksi heille. Joka päivä, kun kohtaan lapsia ja he kertovat innoissaan omista asioistaan, niin se on jo sinällään palkitsevaa.  Ja ne, joilla on oppimisen kanssa vaikeuksia, ovat lopulta kuitenkin ne kaikkein palkitsevimmat tapaukset. Kaikki ovat yksilöitä ja kaikki oppivat omalla tavallaan, joten kaikkein palkitsevimpia ovat ne ns. vaikeimmat tapaukset. Viime aikojen isoista maailmantapahtumista en ole joutunut paljon päivittäin juttelemaan – tuntuu että vanhemmat ovat hoitaneet asian ihan hyvin. On iso asia, että meneillään oleva sota, josta tiedotusvälineet jatkuvasti kertovat, ei ole lasten ajatuksissa päivittäin. Lapsia on turha kuormittaa näillä asioilla.

Tosi iso kiitos Susse – harmi kun tässä on mennyt taas niin paljon aikaa, kun pelejä ei ole ollut. Mutta mielessä olet usein käynyt…

No kiitos, kiva kuulla! Pianpahan se on taas sitten kausi käynnissä.

Haastattelu on julkaistu ensimmäisenä Kirittärien Fanikatsomon Facebook-ryhmässä https://www.facebook.com/groups/kirittaretfanit/

Kummiyritykset

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100