Kirittärien Fanikatsomon haastatteluvuorossa Vesa Rantanen

572. Siinä tarvitaan jo kohtalaisen kova kolli, joka hyppää pituushyppylankulta tämän lukeman. Mutta kun tuo mitta nostetaan 90 astetta ylöspäin ja asetetaan sille korkeudelle vielä, niin johan harvenee sakki joka sen riman ylittää. Kirittärien fysiikkavalmennuksessa on ollut mukana jo pari vuotta mies, joka ei olekaan ihan kuka tahansa pillinviheltäjä. Suomea olympialaisissa sekä yleisurheilun monissa arvokisoissa edustanut entinen seiväshyppääjä Vesa Rantanen, 46, on ylittänyt tuon korkeuden.

Naispesäpallossa pelaajien fyysinen kehitys on vienyt peliä yhä enemmän siihen suuntaan, että etenijöiltä vaaditaan aina vain kovempaa jalkanopeutta ja reaktiokykyä, polttajilta yhä kovempaa heittokättä ja kotiuttajilta kovempaa lyöntiä. Pelinjohtajan taktinen osaaminen, joukkueen roolittaminen tai edes pelaajien kova lajiosaaminen ei siis sinällään vielä vie joukkuetta menestykseen. Pelaajien kehittämisessä myös fyysisten ominaisuuksien ja omien vahvuuksien kehittämisellä on erittäin iso merkitys sille kuinka hyvin joukkue menestyy. Vaikka taitopuolen merkitystä ei voi aliarvioida, naisten Superissa joukkueiden väliset tasoerot perustuvat paljolti myös joukkueiden välisiin fyysisiin tasoeroihin.

Kyllä tätä valmennusväkeä pitää arvostaa ja kunnioittaa. Vaikka kuinka on kyse palkkatyöstä, niin kyllä se vaatii paljon intohimoa ja tahtoa olla kehittämässä toisista ihmisistä entistä parempia urheilijoita. Työajat ovat repaleisia kuin vanha tilkkutäkki, mutta mitäpä sitä ei lahjakkaitten urheilijoitten eteen tekisi. Ei ole itsekästä sakkia tämä porukka. Hyviä valmentajia tarvitsevat tietämättään myös katsojat, jotka alituisesti odottavat pesistaivaalle uusia tähtiä syttyväksi. Moni tähti olisi jäänyt himmeämpään loistoon ilman osaavia ja paljon pyyteetöntä työtä suojattiensa eteen tekeviä valmentajia.

Vesa Rantanen ei ole seiväshyppyuran jälkeen kovinkaan paljoa julkisuuden isoissa parrasvaloissa näkynyt. Hän vaikuttaa silti Kirittärien lisäksi erityisesti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden valmennuksessa. Sanomalehti Keskisuomalainen teki Vesasta ansiokkaan artikkelin 15.3.2021. Tutustumme nyt Rantaseen ennen kaikkea pesäpalloilijoiden valmentajana ja jutustelun perusteella pari vuotta kestänyt yhteistyö Kirittärien kanssa on ollut erittäin antoisaa aikaa myös entiselle seiväshuipulle. Ainakin keskustelukumppanina Vesasta jää mielikuva aidon avoimesta, miellyttävästä ja sanavalmiista herrasmiehestä.

Puolen tunnin haastattelutuokio tuo jälleen mieleen sen kuinka tärkeä rooli valmentajalla on nuoren urheilijan elämässä. Hän on paitsi laivan kapteeni, myös opettaja, rippi-isä ja suojelusenkeli, joka parhaansa mukaan pyrkii luovimaan suojattiaan läpi urheilun miinakenttien ja karikkoisten vesien. Oppimisen kautta tätä hommaa tehdään – niin urheilijan kuin valmentajankin näkökulmasta.

Hei Vesa! Työstä on vissiin kotiuduttu? Minkäslainen  työpäivä juoksuvalmentajalla on takaana?

No hei! Kotona ollaan ja laitoin juuri puhelimen laturin kiinni, joten virtaa piisaa. Aamukahdeksalta kävin vetämässä urheilulukiolla aamutreenit, sitten oli yhden henkilökohtaisen valmennettavan treenit, sitten oli lounastauko ja sen jälkeen taas toisen oman valmennettavan treenit. Nyt päivällä tässä on muutaman tunnin tauko eli kyllähän tämä vähän sellaista tilkkutäkkiä on. Omien ja muiden valmennettavien treeniaikojen yhteensovittaminen on välillä haastavaa ja päivät voivat olla työmäärältään hyvinkin erilaisia.

Minkälaisia valmennussuhteita sinulla tällä hetkellä on?

Mulla on viisi omaa henkilökohtaista valmennettavaa, urheilulukion valmennus, toimin Suomen Urheiluliiton seiväshypyn lajivastaavana, johon kuuluu Suomen kärkihyppääjien hyppy- ja harjoitusolosuhteiden varmistaminen ja seurantaa siitä, miten heidän harjoittelunsa sujuu. Jyväskylän Kenttäurheilijat on varsinainen palkan maksajani, ja kirittäret on siinä yhtenä mukana. Kolmas palkanmaksaja on Suomen Urheiluliitto. Työajastani keskimäärin neljännes menee Kirittärien kanssa. Harjoitusten seuraamisen ja ohjauksen lisäksi siihen kuuluu suunnittelua ja yhteydenpitoa valmennettaviin, kun aivan kaikkia harjoituksia en pääse paikan päälle katsomaan.

Olet lähtöisin Jalasjärveltä. Minkälaisen polun olet kulkenut, kunnes kotiuduit tänne Jyväskylään?

Itse asiassa kävin Jalasjärvellä vain syntymässä, sillä muutin jo 1-vuotiaana Virroille, josta molemmat vanhempani ovat kotoisin. Olen siis tavallaan virtolainen, sillä asuin siellä parikymppiseksi. Virtain Urheilijoita edustin lapsuus- ja nuoruusvuodet ja lukion ja armeijan jälkeen lähdin USA:han opiskelemaan, jossa aikaa vierähti 3 vuotta. Aloitin siellä psykologian opinnot ja pääsin jatkamaan niitä sitten tänne Jyväskylän yliopistoon. Opiskelun lomassa urheilin ja valmistuin yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi v. 2004. Urheilu-ura jatkui siitä vielä aika pitkään ja v. 2013 olivat viimeiset kunnon kilpailut. Vuodesta 2008 siirryin pikkuhiljaa tähän valmennukseen oman urani ohessa. Ensin oman lajin parissa ja sitten nopeus-/voimalajien valmennukseen, kuten hyppylajit ja pikajuoksu. Kun JKU haki v. 2019 päätoimisia valmentajia ja seuralla oli jo tällöin keskusteluja Kirittärien kanssa fysiikkavalmentajan tarpeesta, niin se tuli itselleni hyvään saumaan ja tässä sitä nyt ollaan.

Minkälainen tämä Kirittärien kanssa viettämäsi aikakausi on ollut?

No ensinnäkin siirtyminen yksilölajeista joukkueurheilun valmennukseen on ollut mielenkiintoinen ja ennen kaikkea itsekin oppimisprosessi pesäpallon lajivaatimuksista. Kirittärien kanssa on ollut tosi positiiviset fiilikset ja paljon olen itsekin oppinut siinä sivussa. Olen vuodesta 1998 nähnyt täällä Jyväskylässä paljonkin Kirittärien treenaamista samoilla urheilupaikoilla missä itsekin olen harjoitellut ja tiesin siis jo ennen pestiäni, että siinä joukkueessa harjoitellaan todella kovaa.

Nyt kun olen itse päässyt näkemään lähempää seuran toimintaa, niin siellä on kyllä erittäin hyvä harjoittelun mentaliteetti. Asiat tehdään viimeisen päälle kunnolla. Itse nopeus- ja voimalajien valmentajana olen joutunut välillä jopa vähän jarruttelemaan urheilijoita, jos näyttää, että juoksunopeus, -tekniikka ja terävyys kärsivät. Joskus lyhyt ja terävä harjoitus voi olla parempi kuin pitkäkestoinen harjoitus kovilla maitohapoilla. Porukka on todella hyvä, fiilis on aina positiivinen ja harjoituksiin tullaan tekemään asiat kunnolla eikä pienistä asioista valiteta. He tietävät, että vaikka välillä on vähän raskasta, niin kyllä se palkinto kesällä sitten odottaa. Tämä on ollut itselleni todella hieno kokemus ja olen yrittänyt viedä samaa harjoitusmentaliteettia ja asennetta myös yleisurheilijoiden puolelle.

Kun tapaat todella lahjakkaan nuoren urheilijan, niin minkälaisten steppien kautta hänestä tehdään huippu-urheilija?

Jos ajatellaan esimerkiksi pesäpalloa, niin siellä on yleisurheiluun verrattuna hyvin samat ominaisuudet, millä siellä pärjätään eli nopeus, hyvä reagointikyky, hyvä liikkuvuus joka suuntaan ja voima sekä harjoituskestävyys. Näitä ominaisuuksia sitten kehitetään vaiheittain eteenpäin. Luodaan hyvää aerobista pohjaa, hyvää lihaskuntoa ja siihen voimaharjoittelua päälle. Lopuksi tietysti lajinomaista nopeutta, mikä mahdollistaa pääsyn oman lajin huipulle. Harjoitusvuosi rakennetaan aina uudestaan ja uudestaan ja kun urheilija pääsee korkeammalle tasolle, niin myös harjoittelu aloitetaan seuraavana vuonna astetta korkeammalta tasolta paremmilla tehoilla ja suoritusarvoilla. 

Joillakin urheilijoilla tehokas harjoittelu saattaa näkyä hyvinkin nopeasti, kun taas toisilla se vie enemmän aikaa. Toiset ovat lahjakkaampia etenemään, toiset heittämään ja jotkut taas lyömään palloa eli aina haetaan pelaajan oma lahjakkuuspotentiaali. Pelinjohtajan tehtävä on löytää pelaajille omat, heille parhaiten sopivat roolit ja minun tehtäväni on kehittää niitä vahvuuksia. Kaikista ei tarvitse tehdä tasapaksuja, vaan viedä nimenomaan jokaisen omia vahvuuksia eteenpäin. Valmentajalle on kuitenkin aina palkitsevaa nähdä tämä kehitys omissa urheilijoissa.

Minkälaisia treeneja vedätte yleensä Kirittärien pelaajien kanssa?

Tänä vuonna meillä on kolme fysiikkavalmentajaa. Minun lisäkseni Saija Määttä ja Katja Saari vastaavat Kirittärien fysiikkavalmennuksesta. Itselläni ovat ensisijaisesti etenijät. Omat treenini ovat syksyllä aika paljon aerobista harjoittelua eli ulkona juoksemista niin kauan kuin kelejä piisaa. Kun siirrymme halliin, niin juoksuharjoitteluun tulee pikkuhiljaa lisää tehoja. Hallipelien lähestyessä ja niiden aikanakin haetaan lajinomaista lähtönopeutta. Olen huomannut kuinka tärkeää pesäpallossa on oikeaoppinen liikkeellelähtö ja lajinomainen kiihdyttäminen. Mukaan tulee sitten vielä suunnanmuutoksiin liittyviä harjoitteita, jotta pelaajat ovat sitten parhaimmillaan pelikentällä.

Kuinka paljon tulee seurattua Kirittärien pelisuorituksia?

Käyn katsomassa kotipelejä 5-10 kesässä, minkä lisäksi tulee katsottua pelitallenteita. Minusta on mielenkiintoista seurata pelejä nimenomaan fyysisten suoritusten ja ominaisuuksien kautta, varsinkin kun juokseminen on siinä niin tärkeässä osassa. Katson muun muassa pesiltä lähtöjä ja kiihdytystä ja miten se toimii kullakin urheilijalla. Siitä näkee myös hyvin mikä kunkin urheilijan yleinen vireystila missäkin kohtaa on. Minua kiinnostaa myös nähdä Kirittärien suhde sarjan muihin joukkueisiin eli miltä peli näyttää fyysisyydeltään. Olen ollut hyvin tyytyväinen siihen mitä olen nähnyt eli Kirittärien pelaajat pärjäävät erittäin hyvin fysiikaltaan muihin kärkijoukkueisiin verrattuna. Tämä on juuri se oma alue, mitä olen halunnut pelaajissa kehittää ja on ollut hienoa nähdä, että siinä ollaan vahvoja.

Seuraan Kirittärien kaikkien joukkueiden pelejä erittäinkin tiiviisti, että missä mennään. Ja kivahan sitä on ollut seurata, kun tulokset ovat yleensä olleet ihan hyviä. Vieraspeleihin olen myös mielinyt joka kesä lähteä, mutta vielä ei ole onnistunut. Omia muita menoja on itsellä kesällä niin paljon, että ihan joka paikkaan en ole revennyt. Olisi joskus kiva päästä kokemaan myös se vieraspelimatka, että minkälainen se on kokonaisuutena.

Kellon lisäksi urheilijoiden kehitystä mitataan varmasti monella muullakin tavalla harjoituksissasi?

Punttitulokset eli rinnalleveto ja syväkyykky ovat muita perusmittareita. Lisäksi perusvoimatason mittaamiseen minulla on joitain omia juttuja. Juoksukykyä testataan paikaltaan 30 m ja nopeuskestävyysjuoksut, minkä lisäksi minulla on vielä omia mittareita, millä pyritään katsomaan urheilijan kykyä juosta vähän pidemmän matkaa, vaikkei se ihan lajinomaista olekaan. Näissä testataan urheilijan maitohapon sietokykyä. Jos juostaan esimerkiksi ensin 300m täysillä ja pienen palautuksen jälkeen vielä 150m, niin jälkimmäinen kertoo hyvin mikä on pelaajan kyky pitää sitä kovaa vauhtia yllä.

Mittarit ovat sikäli tärkeitä, että niiden avulla urheilija näkee kuinka hyvin harjoittelu on tuottanut tulosta. Myös itselleni on tärkeää, että pystyy näkemään tiettyjen lukuarvojen kautta harjoittelun kehittävyyden. Harjoittelun toimivuutta voidaan näin seurata paremmin, kuin mutu-tuntumalla tehtyjen arvioiden pohjalta. Kerran kuukaudessa tai parissa tehdyt testit ovat myös harjoituksellisesti sikäli hyviä, että niillä saadaan urheilijoista kaikki irti. Yleisurheilijat tekevät myös samanlaisia testejä kuukausittain ja ne ovat myös mielen virkistystä urheilijoille. Harjoittelun rytmitys ja testaaminen kulkevat hyvin käsi kädessä niin yleisurheilussa kuin pesäpallossa, sillä molemmissa lajeissa on talvella hallikausi ja kesällä varsinainen kilpailukausi.

Päätehtäväsi on kehittää Suomeen uusia huippu-urheilijoita, mutta kuinka kehität itseäsi valmentajana?

Koulutuksella, totta kai – aina sen verran kuin kerkiän. Viime syksynä päätin valmentajan ammattitutkinnon opinnot eli minulla on vahvistettu ammattivalmentajatutkinto. Se oli reilun vuoden mittainen erittäin antoisa koulutus. Yleisurheilupuolella pidän lajivalmennuksia itse ja koulouttajana oppii myös itse paljon, kun mukana on kokeneita ja hyviä valmentajia eli siellä oppiminen on kaksisuuntaista. Käymme muutenkin valmentajien kanssa paljon keskinäisiä keskusteluja, pidämme epävirallisia koulutustilaisuuksia sekä virallisempia valmennusiltoja, joissa pureudumme johonkin yksittäiseen teemaan, kuten esimerkiksi tiettyyn voimantuottotapaan, loukkaantumisherkkyyteen jne. Kyllä valmentajan työ on jatkuvaa oppimista. Se on toisaalta omaehtoista oppimista, mutta myös muilta oppimista – esimerkiksi originelleja harjoituksia, mitä kukaan muu ei ole aikaisemmin tehnyt. Jos joku metodi on toiminut toisella, sitä voidaan ainakin kokeilla myös omilla valmennettavilla.

Olen oman työni kautta päässyt seuraamaan hyvinkin läheltä nuorten liikkumista ja viimeisten vuosikymmenten aikana on selvästi nähnyt itsekin, miten lasten ja nuorten liikkumattomuus on lisääntynyt. Miten tämä näkyy valmentajan työssä?

Jaa-a – tuntuu että kaikissa lajeissa on sama ongelma. Ilmiö on yleinen ympäri Eurooppaa eikä pelkästään täällä meillä Suomessa. Lahjakkaita urheilijoita toki edelleen löytyy, mutta ei niin paljoa lapsena ja nuorena liikkuneita urheilijoita kuin aikaisemmin eli sitä rakennustyötä joudutaan tekemään paljon enemmän. Itse kun 80-luvulla olen elänyt oman lapsuuteni pienellä paikkakunnalla, niin siellä ei hirveästi niitä ajanviettomahdollisuuksia ollut paitsi urheilun parissa. 

Mutta se millä nykyajan lapsia ja nuoria saataisiin enemmän harrastamaan omaehtoista liikkumista, niin en viitsi tässä sitä ruutuaikaa sen kummemmin mainostaa. Joku tapa tietysti pitäisi olla, miten lapset saataisiin ulos, kentille ja halleille liikkumaan, sen sijaan että paikallaan nökötetään. Tällä en ole hirveästi päätäni vaivannut, vaan toivon että siihen löytyy ratkaisu jostain muualta päin. Lasten on tärkeää saada oman terveyden ja urheilupohjankin kannalta sellaista liikunnallista pohjaa, että Suomessakin vielä pystytään harrastamaan urheilua ihan tosissaan.

Kuinka se seiväs taipuu tällä hetkellä Vesa Rantaselta?

No heh, en ole uskaltanut enää pariin kolmeen vuoteen hypätä, kyllä se niin kovaa kuntoa vaatii. Vaikka halua olisikin, niin aika ei riitä lajin vaatimaan harjoitteluun. Ei ole kiva tunne pelätä  kun hyppää, kyllä siinä kovempaa kuntoa vaaditaan kuin itsellä tällä hetkellä on.

Olet perheellinen mies – hypätäänkö Rantasen perheessä seivästä vai mitä teillä urheillaan?

Minulla on kaksi lasta ja asustellaan täällä Jyväskylässä omakotitalossa. No ei hypätä hirveästi seivästä. Ihan vaan kansallisia harrastuksia. Asumme mukavan rauhallisella alueella ja täältä on lyhyt matka monille suorituspaikoille – niin Hippokselle kuin kesällä Harjullekin. Kesällä pääsee nopeasti liikkumaan pyörällä edestakaisin.

Kiitos paljon Vesa erittäin kiintoisasta haastattelusta ja kaikkea hyvää sinulle tuossa tärkeässä roolissa mitä teet valmennettaviesi kanssa. Katsotaan sitten kesällä miten se jalka liikkuu…

Kiitos sinulle. Noita Fanikatsomon haastatteluja on ollut kiva lukea – olen oppinut itsekin tuntemaan pelaajia vieläkin paremmin niiden kautta.

Haastattelu on julkaistu ensimmäisenä Kirittärien Fanikatsomon Facebook-ryhmässä https://www.facebook.com/groups/kirittaretfanit/

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa #pesis100