13 tuntia pesäpalloa
Julkaistu 5.5.2013 Kirittäret leireilivät viimeisen kerran ennen 15.5 alkavaa sarja-avausta. Leiri alkoi perjantaina nopeustesteillä. Päävalmentaja Katja Saaren mukaan joukkueen nopeus on nyt jo riittävä pelien voittamiseen. Kymmenyksiä on vielä pudotettavissa mutta mm. kärkenä viilettävä Aino-Maija Haapamäki tykitti oman ennätyksensä. Laura Nuutinen puolestaan valitteli jalkojen tukkoisuutta, mutta oli lauantain pelissä täysin pitelemätön. Perjantaina joukkue vietti Hippoksella […]
Julkaistu 5.5.2013
Kirittäret leireilivät viimeisen kerran ennen 15.5 alkavaa sarja-avausta. Leiri alkoi perjantaina nopeustesteillä. Päävalmentaja Katja Saaren mukaan joukkueen nopeus on nyt jo riittävä pelien voittamiseen. Kymmenyksiä on vielä pudotettavissa mutta mm. kärkenä viilettävä Aino-Maija Haapamäki tykitti oman ennätyksensä. Laura Nuutinen puolestaan valitteli jalkojen tukkoisuutta, mutta oli lauantain pelissä täysin pitelemätön.
Perjantaina joukkue vietti Hippoksella yli kolme tuntia eikä tahti lauantaina yhtään vähentynyt. 1 ½ tunnin aamutreenin jälkeen joukkue avasi ulkopelikautensa kotikentällään, kun vieraaksi harjoitusotteluun saapui Vuokatin Veto. Kirittäret voittivat ottelun 2-0 (5-2, 4-3) ja päälle pelattu kotiutuslyöntikilpailu päättyi sopuisasti 3-3. Pelinjohtaja Armi Ahola oli tyytyväinen joukkueensa parantuviin suorituksiin.
– Viikolla pääsimme tekemään ensimmäiset tilanneharjoitukset ja parannus viikon takaisesta varsinkin sisäpelissä oli alun hankaluuksien jälkeen huikea. Vastustaja pelaa Niina Sippolan johdolla erittäin hyvää peliä. Vuokatti tulee voittamaan monta joukkuetta niin kuin se on jo harjoitusotteluissa tehnytkin. Pirteän oloinen porukka jota johdetaan hyvin, kehui Ahola sarjanousija Vetoa.
Kirittärien 1-kärki Haapamäki – Urpelainen – Nuutinen (100%) rakensi tilannetta kovalla prosentilla ja Johanna Vikman sekä Kati Nykänen tykittivät molemmat kolme juoksua. Myös Mira Kolehmainen, Vilma Mäkelä, Lotta Hynninen ja Maiju-Riikka Koponen onnistuivat kotiutuksissa.
– Ei se kenellekään voi olla suuri salaisuus, että 1-kärki on meidän tuloksentekijä. 2-kärki kuitenkin mahdollisti virheettömällä pelillä molempien jaksojen voiton. Sieltä ja jokeriosastolta tuli myös hienosti taustatukea kotiutuksiin.
Kirittäret satsasivat pesikseen harjoitusten ja palaverien muodossa viikonlopun aikana 13 tuntia.
– Huomenna vietämme ansaittua vapaata. Suosituksena hierontaa, kylpylää, leffaa tai mitä tahansa muuta kuin pesäpalloa. Tiistaina ja keskiviikkona taas treenataan ja helatorstaina pelataan viimeinen harjoitusottelu ennen sarja-avausta.
Kirittäret – Viinijärven Urheilijat Hippoksella to 9.5 klo 16.